perjantai 2. toukokuuta 2014

Mielettömän mehevä suklaakakkupohja

Nyt se löytyi! Nimittäin niin ihana suklaakakkupohja, ettei tosikaan! Ihanan suklainen, kostea, mehevä, pehmeä, ja kaikkea mitä voi suklaakakkupohjalta toivoa! Tätä voisin jo sanoa täydelliseksi. Itse asiassa tein pohjan ensimmäistä kertaa jo kolmisen kuukautta sitten, mutta testailin pohjaa useamman kerran, sillä pelkäsin täydellisen mehevän lopputuloksen olevan vain tuuria. Pohja kuitenkin onnistui kerta toisensa jälkeen, joten nyt uskallan julkaista ja jakaa tämän ohjeen kanssanne. Mitäpäs sitä hyvää ohjetta pitämään ainoastaan itsellään :)


Olen tehnyt pohjan myös käyttämällä ranskankerman sijasta nesteenä piimää ja lopputulos oli miltei samanlainen. Ainoa ero oli, että piimää käytettäessä pohjassa oli (liki huomaamaton) pistävä jälkimaku, aivan kuin soodaa olisi ollut liikaa. Näin siis ainakin tuoreeltaan maisteltuna. Valmiissa kakussa tätä en huomannut. Suosittelen kuitenkin ensisijaisesti ranskankerman käyttöä.



Kakkupohja on siis aivan ehdoton suosikkini suklaakakkupohjista. Todella helppo tehdä ja maku ja koostumus ovat just niin täydelliset kuin voin vain haaveilla. Kostean mehevää kakkua voi mutustella vaikka sellaisenaan kahvikakkuna, tai sen voi kuorruttaa vaikka suklaaganachella ja tarjoilla sellaisenaan tai sitten pohjan voi leikata osiin ja täyttää mielitäytteellä. Ihan miten itse haluaa. Joka tapauksessa herkullista ja suosittelen ehdottomasti koittamaan!

Mielettömän mehevä suklaakakkupohja

n. 20-22 cm vuokaan

Aineet:
125 g voita
50 g tummaa suklaata sulatettuna
1 dl rypsiöljyä
2 dl vettä
1.5 dl ranskankermaa (tai piimää)
3 munaa
1.5 dl sokeria
1.5 dl fariinisokeria
4.75 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1 ½ tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
0.5 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria

Ohje:
Sulata voi ja suklaa mikrossa varovasti välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon öljy, vesi, ranskankerma, sokerit sekä munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, mutta älä vaivaa, jottei taikina sitkisty. Kaada taikina voideltuun n. 20-22 cm irtopohjavuokaan paista 170 °C noin 55 minuuttia tai kunnes tikkuun ei jää kokeiltaessa taikinaa. Laita vuoan päälle folio paistamisen loppupuolella, ettei pinta pala. Anna jäähtyä.

Vinkki:
* Uunit ovat tehoiltaan kovin erilaisia, joten koita kakun kypsyys tikulla jo ennen ajan täyttymistä. Kakku on kypsä, kun tikkuun ei tartu raakaa taikinaa.
* Olen tehnyt kakkua 20 cm irtopohjavuoassa, jossa on n. 5 cm reunat. Taikina on paistuessaan meinannut vyöryä reunojen yli, joten se kannattaa paistaa vuoassa jossa on korkeammat reunat tai sitten hitusen isommassa (22 cm) vuoassa. 
* Kakun pinta on uunista otettaessa hieman kupruinen (kuten kuvastakin näkyy), mutta sen voi tasoitella veitsen avulla. 

* EDIT. Käytän tätä pohjaa nykyään todella usein, joten laskin valmiiksi 2/3 -kertaisen taikina-annoksen. Siitä saa kunnon kakun pienempään vuokaan tai ohueamman kakkupohjan vaikka juustokakulle isompaan n.28 vuokaan. Ohje alla:


Suklaakakkupohjataikina 2/3 -kertaisena

 n. 18 cm vuokaan tai isompaan n. 26-28 vuokaan ohuempi kerros.

Aineet:
80 g voita
35 g tummaa suklaata sulatettuna
  2/3 dl rypsiöljyä
1 1/3 dl vettä
1 dl ranskankermaa (tai piimää)
2 munaa
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
3.15 dl (=3 dl 1 rkl) vehnäjauhoja
2/3 dl (=4.5 rkl) tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
2/3 tl soodaa
0.5 tl suolaa
  2 tl vaniljasokeria

Paisto n. 180 asteessa. Taikinasta tulee 26-28 cm vuokaan 1 ohuempi kerros, paistoaika tällöin n. 10-15 minuuttia. Varo paistamasta liian kauan, jotta pohja ei suotta kuivu. pohja saa mieluummin jäädä vaikka hieman raa’aksi, kuin että se menee ylikypsän puolelle.





Tätä ihanaakin ihanempaa kakkupohjaa on tullut käytetty jo monissa, monissa leivonnaissa. Aivan lempparipohja, eikä loppua näy! Tässä muutama vinkki mihin kaikkialle kakkupohja soveltuukaan :)

Isänpäivän syntisen suklaiset kahvikuppi-kakut

Suklaakakku punaherukka-kinuskitäytteellä

Ihana puolukka-juustokakku suklaakakkupohjalla

Silkinpehmeä mansikkamoussekakku mehevällä suklaapohjalla

Joulun ihana suklaakakku puolukoilla

Halloweenin herkulliset hämähäkkimuffinssit

Kesäinen mansikka-suklaakakku

Ihana mehevä suklaakahvikakku

Älyn hyvä Vadelma-suklaakakku

203 kommenttia:

  1. Ihanaa, kiitos ohjeesta! Kohta tulee eteen suklaakakun teko (täytekakku) ja mietinkin tässä, että mistä löytäisin sellaisen ihanan mehevän kakkupohjan ohjeen. Täältä! Olipas mulla nyt tuuria :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että ohje osui noin sopivaan rakoon! Odotan jo innolla kuulevani mitä pidit :) Mulla on yksi tällainen pohja jälleen odottamassa täyttämistään. On se vain niin hyvää, tekisi mieli tehdä näitä koko ajan :)

      Poista
  2. Näyttää ihanan kostealta ja suklaiselta! Nyt rupesi tekemään mieli suklaakakkua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen tämä onkin! Todella kostea, pehmeä ja ihanan suklainen, nam! :D Tein juuri tänään yhden suklaakakun tällä pohjalla. Huomenna pääsee maistamaan. Suklaakakut ovat aina niin hyviä :D

      Poista
  3. On kyllä mahtavan oloinen pohja ja varmasti vielä kokeilen tätä! Kiitokset taas reseptien hiojalle, kyllä meidän kelpaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti koittamaan! Tekisi mieli sanoa, että tämä on parempaa kuin Nigellan ohje, mutta aina tasoissa taitaa olla ;) Pitäisikin joskus maistella niitä vieretysten. Mutta jos vaan kaipaa kosteaa ja ihanan pehmeää pohjaa, niin tässä on. Ja ole hyvä vaan! ;) Mä nautin tosi paljon ohjeiden muokkaamisesta ja siitä kun saa etsiä parasta ja sen jälkeen vieläkin parempaa. Nämä onnistumiset ovat aivan mahtavia. Ja todella hienoa, jos näistä on hyötyä ja iloa myös muille :D Sitten kun testailemaan, kuulisin mielelläni mitä pidit :)

      Poista
    2. Palailen nyt tähän pohjaan, kun suunnittelen tyttäreni kastajaisten tarjoiluja. Haluaisin tehdä oikein suklaisen täytekakun, ison noin 22cmx32cm. Mahtaiskohan tämä pohja toimia näin isossa kakussa? Pitäisikö tehdä kolme vai nelin kertaisena, että saan kakkuun 3 kerrosta? Paljon on kysyttävää ;D

      Poista
    3. Toivottavasti vastauksen kanssa ei ollut kiire.. Välillä jotkut kommentit jäävät jonnekin bittiavaruuteen pyörimään, vaikka saan niistä sähköpostiini ilmoituksen, enkä jostain syystä nähnyt tätäkään viestiä täällä vasta kuin nyt. Mutta siis kysymyksiin, tai vastauksiin. En ole tehnyt noin isoa kakku, mutta uskoisin, että pohja toimii hyvin siinäkin. Pohjan kannattaa antaa jäähtyä todella hyvin ennen leikkaamista, niin siirtelu onnistuu paremmin eikä pohja murene aivan niin helposti. Tosin eipä sekään valmiissa kakussa haittaa, vaikkei pysyikään aivan kasassa siirtovaiheessa, kun sen voi kootta kuin palapelin ja täyte pitää kuitenkin pohjapalat paikoillaan.

      Laskeskelin, että reilu 2 -kertaisella annoksella pitäisi tulla n. 5-6 sentin korkuinen pohja tuon kokoiseen vuokaan. Eli 3-kertaisen annoksen pitäisi tämän mukaan riittää aika hyvin, niin kerroksista saa mukavan paksuiset. Paistolämpötilaa kannattaa ehkä säätää hieman alemmaksi, niin kakku ehtii kypsyä myös keskeltä ennen kuin reunat menevät ylikypsiksi. Ehkä 150 astetta voisi olla sopiva lämpötila. Paistoaikakin pitenee ja kypsymistä kannattaa tarkkailla vaikka uunia heiluttamalla ja katsomalla koska keskusta alkaa näyttää kiinteältä. Jos paistoaika uhkaa venyä reilusti yli tunnin, kannattaa uuninlämpötilaa nostaa loppuvaiheessa tai jos uunissa on kiertoilma, voi käyttää myös sitä. En siis ole vielä itse tehnyt noin isoa kakkua, en pysty antamaan täysin varmoja ohjeita, mutta tosiaan noin uskoisin sen onnistuvan. Ja jos haluat pelata varman päälle, voi pohjan tehdä jo etukäteen valmiiksi ja pakastaa. Siis jos suunnitelmissasi ei ole pakastaa kakun jämiä, kun toistamiseen ei sitten enää kannata tunkea pakkaseen.. Tosin tämä on niin mahdottoman hyvä, ettei kakusta varmaan mitään jää edes jäljelle ;D

      Tuli just mieleen toinenkin vaihtoehto paistamiseen. Jos kypsyminen epäilyttää, voisi pohjan paistaa levynä, yksi kerros kerrallaan. Uuniin hitusen enemmän lämpöta ja reilusti lyhyempi paistoaika. Tässä tavassa on ehkä hieman enemmän hommia, mutta ei tarvise pelätä raa'aksi jäämistä niin paljon. Tosin tuotakaan en ole kokeillut juuri tämän taikinan kanssa, mutta pitäisi tosiaan onnistua, enkä keksi yhtään syytä miksi ei onnistuisi (ellei tähtien väärää asentoa lasketa.. ;) ). Voisin kokeilla itsekin tätä tapaa lähiaikoina ja kertoa tulokset, mutta en tiedä kuinka hoppu sulla on mahtaa olla tiedon kanssa.. Jos päädyt leivontapuuhiin ennen minua, niin kerrothan sitten mihin ratkaisuun päädyit ja miten onnistui! :D

      Poista
    4. Tein tänään kolminkertaisen taikinan ja se oli kyllä todella iso. Ei meinannut Ikeankaan isoin salaattikulho riittää taikinalle ;D Sain taikinasta ison 23x33cm kakun ja 1½ litrasen kahvikakun. Eli ensi kerralla teen kaksinkertaisen taikinan jos teen isoa kakkua. Mutta hyvä juttu tässä oli se, että päästiin nyt maistamaan kakkua ja voi että miten pehmeää se oli!!! Nam! :D Syötiin kakkua lähes suoraan uunista, kerkesin pikkusen suklaata valuttelemaan päälle :) Kakku oli tosi hyvää kuumana jäätelön kanssa! Iso kakku tuntui reunoista asti pehmeältä joten en usko sen kuivuneen. Pidin kakkua 1½ tuntia 160 asteessa. Nyt kakku lepää kelmuissa ja leikkaan ja tasoittelen sen sitten myöhemmin. Sitten näen miltä se näyttää sisältäkin. Kakku kypsyi sen verran epätasaisesti, että on päältä keskeltä melkosen korkea, mutta tasoittelen sen sitten :)
      Kiitos ihanasta reseptistä sinulle! :)

      Poista
    5. Hehe, siitä tulikin sitten tosi iso satsi, kun ei kulhokaan meinannut enää riittää! ;D Hyvä tietää, että 2-kertainen annos riittää tuon kokoiseen hyvin. Mutta oli tuosta liian isosta taikinasta sentään hyötyäkin, sillä pääsitte samantein maistelemaan pohjaa. Jäätelö kuullosta aivan täydelliseltä lisältä ja voin kuvitella minkälainen makuelämys se on ollut! Sitä pitää ehdottomasti itsekin kokeilla.

      Tuo pinta jää aina pikkasen koholle ja epätasaiseksi. En oo kuitenkaan halunnut lähteä korjailemaan ohjetta, sillä en edes halua lopputuloksesta täysin tasaista. Tuo voi kuullostaa oudolta, mutta voin kertoa näin kahden kesken syynkin, kun eihän nyt kukaan ole kuulemassa, eihän ;) Eli tässä se tulee. Syy on siinä, että haluan päästä tasoittamaan kakku, leikkaamaan palasen kakun päältä pois, ottaa sen käteen, haistella, maistella sitä ihanan pehmoista pohjapalaa ja mussuttaa se itsekseni ihan rauhassa. Luulen, että ymmärrät ;)

      Tosi kiva, että ohjeesta oli teille iloa. Tuo ison kakun paistoaika ja -lämpötila kuullostaa hyviltä. Odotan jo näkeväni millaisen herkullisen täytteen taiot kakun sisään!

      Poista
    6. Kakku on melkein syöty ja kohta laitan blogiinkin juttua. Pakastin pohjan ja otin täyttöä edeltävänä iltana jääkaappiin sulamaan. Kakku leikkaantui kakkusahalla todella hyvin, eikä pohja hajonnut mistään nosteltaessa vaikka oli iso. Tuo kakun kohonnut keskusta (jonka siis tasoitin pois) oli aivan taivaallista Triflenä ylijääneen täytteen, mansikoiden ja kermavaahdon kanssa!!! ;D Kiitokset sulle! :D

      Poista
    7. Onpa hienoa, että pohja käyttäytyi noin hyvin leikkauksessa ja siirtelyssä! Kävin jo vilasemassa sun blogissa sitä kuvaa kakusta, missä näkyis se ihana mascarponetäyte, nams! Odotan jo innolla pääseväni katsomaan miltä kakku näytti päältä ;) Oih, tuo Trifle kuullostaa aivan mahdottoman ihanalta!! Tosi hienoa, että ohjeesta oli sulle iloa ja kiva kun tulit kertomaan kokemuksesi! :D

      Poista
  4. Voiko tän jättää yön ajaksi jääkaappiin ja sitten vasta seuraavana aamuna täyttää??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohja kannattaa säilytellä huoneenlämmössä. Käärii vaan jäähtyneenä kelmun tai folion sisään. En ole kokeillut, mutta luulisin, että jääkaapissa se saattaa hieman kuivahtaa, ainakin ilman täytettä. Huoneenlämmössä kuitenkin säilyy pidempäänkin kosteana ja pehmeänä.

      Poista
  5. Kiitos ihan mahtavan mehevästä ja herkullisesta ohjeesta! Tein äitienpäiväkakun, joka kyllä maistui koko lähisuvulle. Blogissani on kuvia kakusta: leipoosukkasillaan.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hienoa kuulla, että myös teillä pidettiin tästä. Pohja onkin mielestäni ehdottomasti mehevimpiä ja maukkaimpia maistamiani suklaakakkupohjia, olen aivan ihastunut siihen. Tein siitä pari päivää sitten kahvikakunkin ja toimi niin hyvin kuin vain toivoa saatoin. Pehmeää, kosteaa, suklaista.. Mukavaa huomata, että ohjeesta on iloa myös muille :) Tulen hetken päästä vierailemaan blogiisi :)

      Poista
  6. voisikohan tän tehdä pellille kun pitäisi tehdä neliö kakku ja reunavuokaa sellaista ei ole

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kokeillut, mutta uskoisin onnistuvan. Paistolämpötila voisi tällöin olla 175 ja paistoajan arvioisin olevan n. 13-16 min., riippuen pellin koosta. Kypsyys kannattaa testata tikulla heti kun pohja vaikuttaa kypsältä ja varoa paistamasta liikaa, ettei pohja suotta kuivu. Pellillä paistettaessa tämäntapaiset pohjat tuppaavat olemaan melko mureneva, joten siirtäminen kannattaa tehdä varovasti kunnolla pohjaa tukien. Mukavia leipomishetkiä! :)

      Poista
    2. Moi! Olen , myös tekemässä pojan synttäreille pellillisen pohjan. Voinko siis käyttää yllä mainittuja määriä, mutta vain paistoaika ja aste ovat eri?

      Poista
    3. Moikka! Pahoittelen viivästynyttä vastausta. Bloggeri on jotenkin takunnut viime aikoina, enkä ole päässyt kovin helpolla vastaamaan kommentteihin.. Toivottavasti vastaus ei tule liian myöhään.

      Eli voit pohjan näillä määrillä. Paistoin itsekin jokin aika sitten pohjan pellillä. Pohjasta tulee näin siis reilun 2 cm paksuinen. Haluatko tuosta paksumman vai ohuemman pohjan? Tässä olevasta linkistä voit käytä vilkaisemassa pohjan paksuuden ja itselläni käytössä olleen paistoajan: http://suklaapossu.blogspot.fi/2014/09/silkinpehmea-mansikkamoussekakku.html

      Poista
  7. Tein tämän pohjan syntymäpäiväkakkuun. Et ole turhaan kehunut tätä pohjaa, se oli todella mehevää ja herkullista. Täytteeksi laitoin liivatteettoman vadelmatäytteen sekä helpon suklaatäytteen. Halusin kokeilla sinun eri täytteitä. Kakusta tuli oikein suklaapommi :)
    Ei kestänyt kauaa kun kakusta ei ollut enää mitään jäljellä.
    Pohjaa leipoessani mietin että tämä toimisi varmasti myös kahvikakkuna. ja pian sen jälkeen julkaisit kahvikakku ohjeen :) t.Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuullostaapa tosiaan oikein kunnon suklaiselta synttärikakulta! Mukava kuulla, että kakusta pidettiin :D Kiitos Hanna, kun kävit kommentoimassa :)

      Poista
  8. Hei, vaikuttaa hyvältä reseptiltä ja aijon kokeilla tätä poikaystäväni syntymäpäivien kunniaksi, kiitos vinkistä!:) Tuli tässä mieleen että olen tottunut siihen, että kananmunanvalkuainen ja sokeri vaahdotetaan ennen kuivien raakaineiden lisäämistä, onko tämä turhaa, kun reseptissä on soodaa? :)

    -newbe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :) Taikinaa varten ei tosiaan tarvitse vatkata erikseen mitään. Vain nesteet ja jauhot sekoitetaan eri kulhoissa sekaisin ja sen jälkeen sekoitetaan yhteen. Sooda ja (nesteisiin sekoitetut) munat hoitavat kohottamisen. Kivoja leivontahetkiä :)

      Poista
  9. Voiko tehdä 24cm vuokaan, saako leikattua 3 kerrosta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä määrillä 24 cm vuokaan tehtynä pohjasta saattaa tulla hitusen liian matala 3 kerrokseen leikattavaksi. Tai ainakin kerroksista ohuita. Suosittelisin hieman suurentamaan taikinamäärää, jos käytät 24 cm vuokaa. Jos kerrot kaikki määrät kertoimella 1.33, niin pohjasta pitäisi tulla n. 5 cm korkea eli tarpeeksi korkea 3 kerrokseen. Kertomalla 1.66 saat jo tosi muhkeat kerrokset, mutta tällöin kannattaa varmistaa, että vuoan reunoissa riittää korkeutta taikinan kohoamiseen.

      Poista
  10. Kokeillaas vielä kolmannen kerran, anteeks jos kaikki kysymykset ilmestyykin sit jostain uudestaan. :) Eli: kuinka moni tuosta ohjeesta syö? Pitäis tehdä noin 90:lle hengelle 3 tai 4 kerroksinen hääkakku. Suklaapohja, sokerimassakuorrute ja appelsiini-suklaaganache-täyte. Vuoat on kooltaan 15, 20, 25 ja 30 cm ja korkeus n. 5 cm. Laskeskelin näin: 15 cm vuokaan tuo ohje :1,33, 20 cm tuo ohje, 25 cm tuo ohje x 1,33 ja 30 cm tuo ohje x 1,66. Oonko ihan hakoteillä? Kiitos jo etukäteen vastauksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kertoimet voisivat olla
      15 cm kakkuun -> ohje x 0.66
      20 cm kakkuun -> ohje x 1, eli tämä ohje
      25 cm kakkuun -> ohje x 1.33
      30 cm kakkuun -> ohje x 2

      Kakun menekki riippuu muusta tarjottavasta, täytemääristä ja siitä kuinka himokkaita kakunsyöjiä sattuu kohdalle. Kakusta tulee varmaan aika tuhti mainitsemillasi täytteillä, joten menekki saattaa olla normaalia täytekakkua pienempi. Tai sitten ei. Vein nimittäin yhden tällä pohjalla tehdyn (vadelmamousse-suklaaganache-täytetyn) kakun töihin maisteltavaksi jokin aika sitten. Kakku oli tehty tällä ohjeella 20 cm vuokaan ja syöjiä oli n. 15. Kakusta oli yhden kierroksen jälkeen jäljellä enää vajaa viidennes. Koska kyseessä on häät, kannattaa kakkua varata mieluummin liikaa kuin liian vähän ja yksi varakakku olisi myös hyvä olla olemassa. Eli jos laskee riittoisuuden tuon mukaan, että 20 cm kakku = 15 henkeä, niin:
      30 cm kakku riittää n. 30 hengelle
      25 cm kakku riittää n. 20 hengelle
      20 cm kakku riittää n. 15 hengelle
      15 cm kakku riittää n. 10 hengelle
      -> Yhteensä kakut riittäisi n. 75 hengelle. Kunkin kakun menekkiarvioon on varattu hieman ylimääräistä, joten todellisuudessa kakut varmaan riittää suuremmallekin määrälle. Itse tekisin kuitenkin joko hieman isommat kakut tai varmuudeksi pari ylimääräistä kakkua.

      Toivottavasti tästä oli apua. Olisi kiva kuulla, mihin ratkaisuun päädyit.

      Poista
  11. Heippa! Mulla olis suunnitteilla kakku, johon käyttäisin tätä mehevää suklaakakkupohjaa. Toimisiko sen päällisenä valkosuklaamassa? Väliin suunnittelin kinuski-vadelma -täytettä. Aika tuhdin oloista, mutta luulisin noiden vadelmien tuovan siihen riittävästi raikkautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Onpas herkullisen kuulloinen makuyhdistelmä! Tuleeko kinuski tuohon täytteeseen moussen muodossa? Tämä pohja on äärettömän pehmeä ja mehevä, mutta melko miedon makuinen, eikä kovin voimakkaan suklainen. Moussemainen kinuskitäyte vadelmilla sopii siihen taatusti todella hyvin. Valkosuklaamassa on taasen tosi makeaa (ihan minkä tahansa kakun päällä), mutta jos laitat vadelmia reilusti, se tasapainottaa makuja. Levitä kakkupohjan päälle täyttämisvaiheessa vaikka hieman tuota kinuskitäytettä valkosuklaamassalle tarttumapinnaksi. Kakusta tulee varmaan tosi maukas :)

      Poista
    2. Juu teinkin nyt harjoitusversion ja kokeilin noita makuyhdistelmiä. Kinuski oli vaahtona ja laitoin reilusti vadelmaa. Pohjakin oli ihan superhyvää mutta vähän jäin miettimään tuota valkosuklaamassaa. Jouduin pari kertaa kaulitsemaan sen uudestaan ja sitten tuntui että se repeili todella herkästi. Varmaan kuumuus teki tehtävänsä eikä tomusokerin lisääminen auttanut. Taidan vaihtaa kuorrutteeksi jonkun kreemin tms.. pitää vielä miettiä. Mutta suunnittelu näissä kakuissa onkin niin kivaa. :)

      Poista
    3. Joo, nää helteet saattavat tehdä valkosuklaamassan käsittelemisen aika hankalaksi. Meillä on sisällä likemmäs 30 astetta ja eilen kun koitin raastaa valkosuklaata, se suli käsiin samantein kun palan otti käteen. Valkosuklaamassaa "sulaa" varmaan samalla tavalla. Kreemit saattaiskin toimia, sillä ne pystyy onneks jäähdyttämään jääkaapissa ennen levitystä.. Nämä suunnittelut ja koeversioiden tekemiset ovat just sitä mukavinta puuhaa ;)

      Poista
  12. Tämä on aivan mieletöntä herkkua!! Siis ihan pelkästään hieman jäähtyneenä olisi varmasti koko kakku kadonnut, etten sitä olisi suojellut kynsin hampain :) Kosteaa, suklaisaa, suussa sulavaa! Kiitos aivan mielettömän loistavasta ohjeesta! Tätä tullaan tekemään meillä usein!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiitos Kirsi! Kävin jo blogissasi katsomassa minkä ihanuuden olit tehnyt, aivan ihana mansikka-suklaaunelma :) Hienoa kuulla, että myös sinuä ihastuit pohjaan. Kuvailusi sen koostumuksesta ja mausta osui juuri nappiin. Ja meilläkin muuten on ollut samanlaisia säilymisongelmia ;) Kokeilepas muuten joskus maistella lämmintä suklaapohjaa vaniljajäätelön kanssa, se vasta onkin hyvää!!! ;D

      Poista
  13. Kiitos ohjeesta, huippuherkullinen kakku tuli! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi kommentistasi :) Todella hienoa kuulla, että teilläkin pidettiin tästä :D

      Poista
  14. Tämä oli aivan täydellinen kakkupohja! :) vieraat kyseli heti ohjeen perään.. ;) tein tähän täytteen Tarun taikakakut blogin ohjeesta (minttusuklaamousse) lyömätön yhdistelmä! Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merja :) Onpa ihanaa kuulla, että pohja oli niin hyvä että vieraatkin kiinnostuivat siitä :D Tuo Tarun minttusuklaamoussetäyte kuullostaa tosi raikkaalta ja maukkaalta. Uskon, että sopivat tosi hyvin yhteen. Kiitos vielä kun tulit kertomaan kokemuksesi :)

      Poista
  15. KIITOS taivaallisen hyvästä kakkupohjasta!! <3 Linkkaan myös sivusi blogiini kun postaan kakkuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kommentistasi :D Onpas mukava kuulla, että pohja maistui teillekin. Pitääkin tulla katsomaan minkälaisen kakun teit :D

      Poista
  16. Hei Suklaapossu! Tein juuri tämän kakkupohjan ja täytin sen minttusulkaamoussella. Tuli mieleen, että oletko kostuttanut pohjaa? Itse jätin nyt kostuttamatta kun tuntui niin mehevältä ja kostealta ilmankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Emmi! En ole kostuttanut pohjaa mitenkään. Se on tosiaan niin kostea ja pehmeä, ettei kaipaa ylimääräistä kostutusta. Minttusuklaamousse kuullostaa niiiin hyvältä kaverilta tälle pohjalle, tulee taatusti ihana kakku ;D

      Poista
  17. Tämä oli paras kakkupohja mitä ikinä oon kokeillu, kiitos sulle ohjeesta! Ei varmaan haittaa että linkitin tämän blogiini? :)
    http://bloggaajanvaimo.blogspot.fi/2014/09/suklaa-appelsiinikakku.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava kuulla! Hienoa, että pohja maistui ja oli mieleinen :D Tämä on lempparipohjani, ja sitä pystyy käyttämään vaikka mihin muuhunkin kuin pelkästään kakkuun. Kiitos Sara, kiva kun tulit kertomaan :) Tulen hetken päästä katsomaan millaisen kakun sait tehtyä. Ja toki saa linkata :)

      Poista
  18. Oletko kokeillut tehdä tämän gluteenittomaksi? Onnistuukohan suoraan korvaamalla vehnäjauhot gluteenittomilla jauhoilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole tehnyt gluteenittomana (suunnitelmissa on kyllä ihan lähiaikoina), mutta ainakin Makeaa Murmelin Täydeltä -blogin Heidi kokeili (osin itsesekoitetulla) gluteenittomalla jauhoseoksella ja onnistui ilmeisesti varsin hyvin (http://www.makeaamurmelintaydelta.com/2014/08/taytelainen-suklaakakku-gluteeniton.html) Eli tuon perusteella uskoisin, että onnistuisi gluteenittomilla jauhoillakin :) Jos uskaltaudut kokeilemaan, niin kuulisin mielelläni miten kävi :)

      Poista
    2. Ok, kiitos vinkeistä :)
      Kokeilen huomenna ja tulen kertomaan miten kävi ;)

      Poista
  19. Wow miten ihana ohje!!! Ehdottomasti paras suklaakakkupohja mitä olemassa voi olla :D Niin uskomattoman mehevä ja ihana, ihan superhyvää ja niin ihanan suklaista :) ISO KIITOS!! Tää jää ehdottomasti vakkarikäyttöön :----)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Tosi mahtava kuulla, että ohje oli niin hyvä että jää vakikäyttöön! Meilläkään ei juuri muita enää käytetä, niin täydellinen tämä on! ;) Ja minun on ihan pakko kiittää myös teitä ohjeiden testaajia. Hienoa, että jaksatte käytä kertomassa kokemuksistanne, niin tiedä miten ohjeet toimivat muiden keittiössä :D

      Poista
  20. Hei taas ja kiitos jälleen ohjeesta! :) Tein äidilleni synttärikakun tätä pohjaa käyttäen, tällä kertaa appelsiinitäytteellä. Viimeksi kastekakussa oli lakkatäyte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Päivi :) Mukavaa, että suklaapohja on päässyt jo kahteen kakkuusi. Täytteesi kuullostavat aivan ihanilta, raikkailta, ja sopivat taatusti pohjan kanssa hyvin yhteen :) Pitääkin tulla blogiisi katsomaan kakkujasi :)

      Poista
  21. Moikka!

    kiitos ihan mielettömästä ohjeesta. Tästä tulee mun vakkari pohja kaikenlaisiin kakkuihin mihin sopii suklaa ;) Täydellinen pohja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! :) Ole hyvä :) Tämä on kyllä niin täydellinen, muita suklaakakkupohjia en itsekään enää käytä. Vinkkinä pakko kertoa, että taikina sopii kakkupohjan lisäksi myös kahvikakkuihin, muffineihin jne. Mahtavaa kuulla, että näin monet ovat hyötyneet ohjeesta ja sinäkin löysit tästä oman suosikkisi :)

      Poista
  22. Heippa! Ajattelin tehdä tätä pellillä ja koota siitä täytekakun sitten. Minkä kokoinen taikina kannattaa tehdä uunipellille, jonka mitat on 35cmx33cm? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No heippa! :) Minkäkorkuinen kakusta olisi tulossa eli kuinka paksun haluat pohjaosasta? Jos teet yksinkertaisen annoksen tuonkokoiseen vuokaan, tulee pohjasta suunnilleen samanpaksuinen kuin tässä kakussa: http://suklaapossu.blogspot.fi/2014/09/silkinpehmea-mansikkamoussekakku.html eli palttiarallaa 2 cm paksuinen tai ehkä hippasen paksumpi. Haluatko tuosta paksumman vai ohuemman pohjan?

      Poista
  23. Kokeilin tämän suklaakakkupohjan reseptiä pätkiskakussa, ja voin kertoa että ihanaa oli! Suuret kiitokset, että olet jakanut tämän ohjeen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva kuulla, että pohja maistui :) Hienoa, että ohjeesta oli sinullekin iloa! Kävin jo vilkaisemassa tekemäsi kakun, ja oli kyllä tosi herkun kuulloinen täyte, nam! :)

      Poista
  24. Tässä pohjassa on tosi hyvä rakenne ja maku. Itse käytin pohjassa jugurttia ja se toimi myös hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit :)
      Onpa muuten hyvä huomio, että jogurttikin toimii! Yleisesti ottaen varmaan kaikki hapanmaitotuotteet käyvät piimän tai ranskankerman sijasta. Niissä on toki eroja rasvaprosenteissa ja sitä myöten myös kakun koostumus on hieman erilainen riippuen mitä niistä käyttää. Piimästä tulee hieman "kuivempaa" ja rasvaisesta ranskankermasta vieläkin kosteampaa.
      Ja toki paistotapakin vaikuttaa. Yhdessä vuoassa paistettaessa saadaan hieman tiiviimpi, kun jos taas saman taikinamäärän paistaa kahdessa vuoassa, tulee pohjasta hieman höttöisempi.

      Poista
  25. Unohdin munat kakusta, mutta silti onnistui (: Vinkki muna-allergikoille! Seuraavalla kerralla testaan ohjetta munien kanssa, muuttuuko maku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! :) Tosi hyvä tietää, että onnistuu ilman muniakin. Minunkin pitää nyt ehdottomasti kokeilla munatonta versiota, niin osaa vertailla. Kiitoksia, että tulit kertomaan tämän :D

      Poista
  26. No niin, minulla onkin jäänyt tähän kommentoimatta... Itse en tätä ole kerennyt testaamaan, mutta siskoni teki tätä meille joulupöytään ja ihanaa oli! Tosi mehevä ja suklainen kakku! Itse kokeilin nyt hieman erilaista kakkua, sillä tätä oli tosiaan jo jouluna maisteltu... Muuten kyllä olisi tämäkin kokeilulistallani ollut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kakku maistui teillekin :) Tämä on edelleenkin yksi lempparipohjista, tai taitaa olla juuri se lempipohja :) Teenkin tätä nykyään mieluummin kuin perussokerikakkupohjaa, ihan sen helppouden sekä maun ja koostumuksen takia. Vielä sinäkin ehdit testailemaan itsekin! ;) Mulla on seuraavana testilistalla tuo edellisen kommentoijan munaton versio, mielenkiinnolla odotan näkeväni ja maistavani millainen tulee :)

      Poista
  27. Kiitos hyvästä suklaakakkupohjan ohjeesta :). Tarun taikakakkujen blogin kautta löysin ohjeeseesi. Tein ystäväni 40-vuotisjuhliin yhden suuren suklaakakun, jossa käytin suklaakakkupohjaa. Linkitän blogini kautta ohjeeseesi, kunhan laitan tuon kakun ohjeen blogiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit ohjeen :) Itse tein juuri tänään taas kaksi tällaista pohjaa. On tämä vain niin kiva pohja. Ja monikäyttöinen. Toimii tosi hyvin erilaisten täytteiden kanssa ja taipuu muihinkin kuin kakkuihin. Tulenkin hetken päästä katsomaan minkälaisen kakun teit :)

      Poista
  28. Aivan loistava ohje, ja toimi gluteenittomanakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna :) Hieno juttu, hyvä tietää, että onnistui gluteenittomanakin :)

      Poista
  29. Oli kyllä hyvä pohja! Tällainen tumpelokin sai helposti kakun kolmeen osaan. Lakkaa oli välissä ja todella hyvää.
    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mukava kuulla, että pohja onnistui ja maistui ja leikkaaminenkin sujuu hyvin. Tykkään kans paljon tästä pohjasta senkin takia, että vaikka se on kostea ja mehevä, se on silti sopivan kiinteä, että siitä saa kivasti leikattua ohuempiakin siivuja. Täytekin kuullostaa tosi hyvältä, nami nami! :D

      Poista
  30. Heippa taas :) Olen suunnittelemassa kakkua noin 18 hengelle. Pidämme viimeisen espanjan tunnin kunniaksi nyyttärit ja suunnittelen suklaa-appelsiinikakkua. Haluaisin käyttää tätä pohjaa, väliin varmaan appelsiinihilloa + tuorejuusto-kermavaahtoa ja mahdollisesti jokin pinjatayllätys sisälle... Kuinkakohan suurena kakku kannattaisi tehdä 18 hengelle, vai riittäisikö peräti tuo perusannos? Kuitenkin nyyttäreihin tuodaan myös keksejä, karkkia ja muuta herkkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa hei Neiti Leipuri :) Tosi hyvän kuulloinen täyteajatus sinulla :P Pohjasta saattaisi riittää juuri ja juuri tuo perusannoskin, mutta ehkä on parempi ottaa varman päälle. Laskeskelin, että jos kakun tekee 1.33-kertaisena ja noin 25-26 cm vuokaan, riittäisi se suunnilleen 20 henkilöille. Kakku on suht tuhtia, joten riittävyys saattaa olla tuotakin parempi. Riippuu toki millaisia kakkuhirmuja joukossa on ;) Koska tarjottavaa kuitenkin on muutakin, niin uskoisin tuon olevan sopivan kokoinen kakku. Maukkaita nyyttäreitä teille :)

      Poista
    2. No niin, nyt on kakku leivottu ja syöty. :D Tein kakkupohjan lopulta 1,2-kertaisena 24 cm vuokaan. Kostutin appelsiinimehulla ja täytteeksi laitoin sekä appelsiinihilloa että valkosuklaa-tuorejuusto-kermavaahtoa. Sisälle pinjata-yllätys karkeista ja kuorrutteeksi vielä tuorejuustolla maustettua kermavaahtoa. :) Koristelu tietenkin espanja-henkeen, päivitän kakun blogiin piakkoin. Ja siitä riittävyydestä... Meitä oli 18, ja kakusta meni vain puolet! No, parempi liikaa kuin liian vähän! Loppu kakku päätyi opettajainhuoneeseen ja sieltä se katosi alta aikayksikön! Tein kakun niin, että pohja eilen, tänään aamulla täyttö ja sokerimassakoristeet päivällä juuri ennen tarjoilua päälle. :)

      Poista
    3. Olipas se riittoisaa! Mutta tosiaan hyvä vain että kakku riitti ja hieno juttu, että sait sen "tuhottua" opettajainhuoneessa :) Tämä kakkupohja on tosiaan tavallisesti normaalia sokerikakkupohjaista kakkua riittoisampi, sillä se on aika tiivis ja täyttävä. Toisaalta joillekin kakkuhirmuille (=minä mukaan lukien ;) ) saattaa kakun menekki olla tavallista luokkaa ;) Hyvän kuulloinen täytekin sulla, vähän kuin fazerina-tyylinen, nam! Pitääkin tulla katsomaan blogiisi :)

      Poista
  31. Aivan super toi pohja! Tarkoituksena oli tehdä juustokakkua, mutta jotenkin onnistuin lukemaan ohjeen puolittain ja täytekakkuunhan sitä pohjaa sitten tulikin. Tuli kyllä todella hyvä täytekakku. Lisään blogiini ohjeen niin muutkin pääsevät testaamaan tätä sinun pohjaasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitos Nokkia :D Tosi mukavaa, että maistui teillekin! :D Joskus tuollaisia vahinkoja sattuu itsellenikin, mutta onneksi niistä on useimmiten vain hyötyä. Tekin pääsitte nyt herkuttelemaan kunnon kakulla! Seuraavaksi sitten juustokakun vuoro :)

      Poista
  32. Ihan huippu ohje! Onneksi löysin tuolta kommenttien välistä nuo kertoimet, sillä tarvitsin isomman kakun kuin 20-22 cm. Tällä ohjeella meillä tehdään kakkua toistekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu ja kiva kuulla, että myös sinä tykkäsit :) Ohje on ollut yllättävän suosittu. Tai no yllättävän ja yllättävän.. Itsekin tykkään taikinasta hirmuisesti ja käytän sitä kakkujen lisäksi muihinkin suklaisiin juttuihin. Sopii mainiosti melkein mihin tahansa. Kiva, että innostuit ohjeesta niin paljon että teet uudestaankin :)

      Poista
    2. Kun annosta suurentaa, miten paistoaika ja lämpötila? Tein 26cm vuokaan 1,33 x ja tuntu, että kypsymiseen menee ikuisuus :S en alentanut lämpötilaa.. Pitäisikö?

      Poista
    3. Isommalla annoksella saattaa olla aika paljonkin pidempi kypsymisaika. Muistaakseni tuon kokoisen kakun kypsymiseen meni itselläni n. 1 h 15 min. Kypsyminen on toki kiinni myös uunin tehoista, ja aika saattaa heittää tuostakin suuntaan ja toiseen. Yleensä isommissa kakuissa lämpöä kannattaa hieman laskea, ainakin jos uuni on normaalia tehokkaamman oloinen, jotta kakku ehtii kypsymään sisältä ennen kuin se palaa päältä. Mutta jos sulla meni kypsymiseen ihan hirvittävän kauan, niin lämpöä voi jatkossa hitusen myös nostaa. Ja jos pinnasta uhkaa tulla liiankin tumma ennen kuin kakku on kypsä, kannattaa päälle laittaa hieman vuokaa suurempi folion pala. Iloisia leivontahetkiä! :)

      Poista
  33. Kysyisin tähänkin kakkuun että tulisiko siitä liian makea synttäreille jos laittaa oreo täytteen siihen?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, hyvä kun kysyit! :) Tämä pohja nimittäin ei ole kovinkaan makea, vaan miedon suklainen ja sopisi oreo-täytteeseen varmaan tosi kivasti. Kokeile siis ihmeessä! :) Olisi myös kiva kuulla mitä pidät? :D

      Poista
    2. No siittenhän se pitää koklata!:)

      Poista
  34. Kiitos mahtavasta ohjeesta! Tätä tulen varmasti käyttämään jatkossakin :) Pohjan ohjetta käytin tällaiseen suklaiseen kakkuun :) http://kattipaakari.blogspot.fi/2015/06/suklainen-tyomaakakku-2-vuotiaalle.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain KattiPaakari :) Kiva, että ohje oli myös sinun mieleesi ja hienoa, että se saa jatkossakin pysyä reseptivalikoimassasi :) Tulenkin pian katsomaan kakkuasi :)

      Poista
  35. Voi ei mikä ohje! Aivan täydellisen makuinen, toimi hyvin leikatessa ja todellakin mehevän kostea myös gluteenittomilla jauhoilla! Kiitos tuhannesti!!Nyt kakku tekeytymässä jääkaapissa, huomista odotellessa :) (lopputulos huomenna instassani @maarisara)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin jo Instassa katsomassa niiiin kaunista kakkuasi. Kiitos "@maarisara", todella ihana kuulla että pohja oli mielestäsi täydellisen makuinen ja toimi muutenkin hienostim gluteenittomanakin :D

      Poista
  36. Kiitos ihanasta ohjeesta! Olen tehnyt jo parikin kakkupohjaa tällä ohjeella onnistuneesti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Sari, että sinäkin olet tykästynyt tähän pohjaan :) Kiitos kun kävit kertomassa :) Jos muuten tykkään mokkapaloista, niin kokeilehan tätä pohjaa myös niihin (eli kuten esim. täällä http://suklaapossu.blogspot.fi/2015/08/mokkapala-kakku-raita-koira.html). Tulee nimittäin supermuhkea ja herkullinen pohja! :)

      Poista
  37. Heippa! Nyt vaikuttaa ihan täydelliseltä tämä pohja! Voikohan ranskankerman korvata kuohukermalla vai miten vaikuttaa lopputulokseen? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Jaana! :) Tämä todellakin on täydellistä! ;) Suosittelisin käyttämään ranskankerman sijasta jotain hapanmaitotuotteita mm. piimää, kermaviiliä, maustamatonta jogurttia, turkkilaista jogurttia.. En tosin ole kokeillut kuohukermalla, mutta ainakin noilla muilla tulee ihana lopputulos :)

      Poista
    2. Kiitos nopeasta vastauksesta! :-) kermaviiliä löytyykin jääkaapista melkeinpä aina, joten hyvä että sekin käy. Saa heti aamulla alkaa leipomaan! :-)

      Poista
    3. Toivottavasti kakkupohja onnistui ja maistui myös kermaviiliin tehtynä :D

      Poista
  38. Todella hyvä ohje! Synttäreille pitäisi tehdä useampi kakku ja kun muutakin tekemistä on paljon, helpottaisi, jos pohjat voisi tehdä etukäteen. Mietin, voisiko pohjat pakastaa? Tai montakohan päivää aiemmin ne voisi tehdä, jos säilyttää huoneenlämmössä ja täyttää kakut juhlia edeltävänä päivänä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mella, kiva että pidät ohjeesta :D Pohjat voi hyvin pakastaa. Ne voi myös tehdä ainakin vuorokautta ennen täyttämistä valmiiksi ja säilytellä kunnolla kelmuun käärittynä. Saattaa olla, että kestäisi huoneenlämmössä pidempäänkin, kun pohja on kuivakakkumainen, mutta itse en ole (ainakaan vielä) kokeillut. Kivoja synttärin valmistelu- ja leivontahetkiä! :D

      Poista
  39. Moikka!

    Osaatko sanoa toimisiko tämä pohja Sacher-kakussa?

    Pahoittelut, jos kommentti tulee useamman kerran, se kun hävisi johonkin aikaisemmilla kerroilla kun kirjoitin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Jonna! :)

      Tämä pohja on todella mehevä, kostea ja miedon suklainen, joten jos kaipailet sentyyppistä Sacher-kakkua, niin toimii hienosti. Aidon Sacherin pohja on hieman kuivemman oloinen kuin tämä, mutta aprikoosihillon kanssa tästä saa uskoakseni todella hyvän korvikkeen. Jos päädyt tähän ohjeeseen, kuulisin mielelläni minkälainen kakusta tuli :)

      Poista
    2. Tällä ohjeella lopulta leivoin Sacherin ja tuli erittäin hyvä. Ei välttämättä se perinteisin sacherkakku, mutta oikein hyvä. Niinkin hyvä, että yksi syöjistä tilasi lastensa syntymäpäiville minulta samanlaisen kakun :D

      Poista
    3. Hienoa! Kakku oli siis ilmeisesti menestys, kun sait heti tilauksen uudelle :D Kiitos kun kävit kertomassa ja kivoja leivontahetkiä uuden kakun parissa Jonna! :)

      Poista
  40. Oli kyllä todella mielettömän mehevä kakkupohja. Hyvän makuinen ja helppo tehdä.
    Tuosta koosta sen verran, että tein ohjeen mukaisella määrällä 24 cm vuokaan ja vuoka tuli täyteen. Sain leikattua kolme hyvän kokoista kerrosta kakkuun. "Valitettavasti" tuli täydellisen tasainen enkä joutunut leikkaamaan yhtään pois :)
    Kostutin hiukan omenamehulla ja väliin tuli omenahilloketta (tuoreista omenista), saksanpähkinää rouhittuna, kinuskia ja vaniljamousse.

    VastaaPoista
  41. Hienoa, että kakku maistui :) Kokeilin muuten itsekin tehdä tässä jokin aika sitten yhden annoksen 24 cm vuokaan, ja totta, siitä tulee hyvänpaksuiset kerrokset. Olen muuten huomannut myös tuon, että jos kakkutaikinan paistaa hieman isommassa vuoassa, niin siihen ei synny sitä "huippua". Ehkä taikina kypsyy silloin tasaisemmin, eikä keskustan ja pinnan välinen lämpötilaero räjäytä pintaa.. Voih, ihanan kuulloisen täytteen laitoit, nams! Uskon, että oli täyttä herkkua! :P Kiitos kommentistasi :D

    VastaaPoista
  42. Meillä ei onnistunut tämä ollenkaan :/ Kakku hajosi miljoonaan osaan ja suutuksissani heitin roskiin. Että hauskaa isänpäivää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi jehna! Kuinkas siinä noin kävikään, hmmm.. Annoit pohjan varmaan jäähtyä ihan kokonaan, eikö? Vielä lämmin pohja murenee helposti, mutta täysin jäähtynyt (miel. jo edellispäivänä tehty) on kestänyt leikkaamiset ja siirtelyt hyvin. Niin ja vinkkinä: Jos pohja murenee noin, ei sitä kannata välttämättä heittää roskiin, vaan siitä voi tehdä herkullisen triflen! Esim. pohjaa, kermavaahtoa ja marjoja tai sitten kylmää jäätelöä ja hieman lämmitettyä pohjaa vuorotellen kippoon. Herkkua! :)

      Poista
  43. Innolla odotan kakkua uunista ulos! :) Taitaa olla taivaallinen kakku, ainakin taikinan perusteella. En uskaltanut kaapia kulhoa ihan tyhjäksi kun käytössä on aika pieni vuoka. Lusikalla maistoin lopputaikinaa ja lopulta nuolin kipon puhtaaksi. Ja tavallisesti en mistään raaoista taikinoista pidä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, tuleepa nyt myöhäinen vastaus, pahoittelen.. Kiva kuulla, että sinäkin pidit tästä! Tuo taikina on tosiaan tosi herkkua jo itsessään. Itse en tarkoituksellakaan kaavi kulhoa kovin tyhjäksi, vaan nautiskelen lopputaikinan sitten kun kakku on jo uunissa ;)

      Poista
  44. Paljon tulee leivottua mutta täytekakkua en ole ikinä tehnyt. Tämä ohje kuulosti niin hyvältä, että pakko oli ottaa kokeiluun. Hyvin onnistui gluteenittomana. Hiukan meinasi halkeilla, kun oli leikannut pohjan ja levyjä nosti mutta kohtuu hyvin pysyivät kuitenkin ehjinä. Ehdottomasti tulen käyttämään uudestaankin, oikein kostea ja mehevä tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että ensimmäisestä täytekakkukokeilustasi tuli noin onnistunut! :) Itse en ole kokeillut gluteenittomana, mutta näimmä onnistuu niinkin, kiva juttu :) Herkullisia kakunleivontahetkiä jatkossakin :D

      Poista
  45. Oletko tehnyt tätä isompaan neliövuokaan? Minun pitäisi tehdä isompi kakku suorakaiteen maalliseen vuokaan ja mietin, että onko tämä murenevaista sorttia vai taipuuko hyvin myös isompaan ilman ongelmia? Minun täytyy varmaan ainakin kaksinkertaisena tai isompana tämä tehdä. Kiitos! ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tehnyt pohjan kerran isohkoon suorakaiteen muotoiseen vuokaan (http://suklaapossu.blogspot.fi/2015/06/laakarintakki-kakut-valmistujaisiin.html). Pohja pysyi hyvin koossa siirrettäessä. Tämä pohja kestää yleensäkin tosi hyvin siirtämiset, kunhan vain on jäähdyttänyt sen kunnolla (eli tehnyt mielellään jo päivää ennen täyttämistä). Iloisia leivontahetkiä kakun parissa! :D

      Poista
    2. Kiitos! Onnistui hyvin kokoon 30x22 kun tein taikinan tuplana ja sain siihen myös korkeutta, että sain muotoiltua kakun samppanjapullon muotoon. Oli oikein onnistunut kakku ja makuun oltiin erittäin tyytyväisiä! Kiitos siis mahtavasta ohjeesta ja avusta. :)

      Poista
    3. Hienoa, että onnistui! :) Ja tosi kiva, että maustakin pidettiin. Ihanaa keväänjatkoa ja herkkuhetkiä jatkossakin! :)

      Poista
  46. Heippa! Luinkin tuolta kommenteista että joku oli jo (vahingossa) tehnyt tämän munattomana versiona, joten uskaltaisinkohan minäkin kokeilla...? Onko kokemusta?
    Perjantaina teen kakun viimeistelyä vailla valmiiksi, lauantaina on tytön synttärijuhlat :) Tarkoitus on tehdä hieman isompana ja väliin vadelma-daim-limetäyte. Pitäiskö pohja paistaa jo torstaina, että ehtii jämäköityä kun en munia laittaisi...? Vai kenties jopa pakastaa?

    Oon aiemmin tehnyt ja tykännyt tästä kakkupohjasta, mutta nyt ekaa kertaa tekisin munattomana..

    Kiitos ihan mahtavasta blogista ja loistavista ohjeista, täältä käyn viikoittain jotakin etsimässä :)

    T. Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en ole itse ehtinyt vielä testailemaan tuota munatonta versiota, mutta eiköhän sitä uskalla kokeilla, kun joku tosiaan tuolla ylempänä kertoi kakun onnistuneen niinkin :) Paistaisin pohjan jo reilusti etukäteen, ehkä jo keskiviikkona. Pohja säilyy kuitenkin hyvin muutaman päivän, ja jos se ei jostain syystä onnistukaan, jää sinulle vielä päivän verran peliaikaa. Pohja on joka tapauksessa mielestäni hyvä tehdä päivää ennen täyttämistä eli viimeistään torstain puolella.. Eli eikun kokeilemaan! :)

      Kiva, että olet pitänyt tästä ohjeesta. Kerrotkos sitten, miten munattomalle versiolle kävi? :) Ja tosi ihana kuulla, että pidät blogista muutenkin! Kiitos Laura :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! Palaan kertomaan, kuinka kakun kävi :)

      Harkitsen myös sitä, että leivon kakun erillisinä ohuina pohjina (3 kpl), joista sitte kakun kokoan. Ei murenisi ja hajoilisi leikatessa ja siirrellessä... Hmm.. Mutta vielä vähän mietin kuinka toteutan ;)

      -Laura

      Poista
    3. No niin, kakku lähes syöty :)

      Tein kakkupohjan 1,33 kertaisena niin, että hetken mielijohteesta lisäsin taikinaan munien tilalla yhden ison banaanin soseutettuna. Pohja paistui tasaisesti ja oli helppo leikata kolmeen osaan. Siirtely oli ainoa haastavampi vaihe, mutta sain leikkuulautaa ja lastoja apuna käyttäen kakun koottua suht ehjistä osista. Tosi mehevä ja kostea pohja oli kyllä, ei kaivannut todellakaan ylimääräistä kostuketta. Tuhtia tavaraa kylläkin kun välissä oli mascarpone-daim-vadelmatäyte :)

      Kokemuksesta viisastuneena sanoisin että ainakin pienemmän koon kakussa voisi jättää munat pois korvaamatta niitä mitenkään. Laittamani banaani ei kyllä maistunut valmiissa kakussa juurikaan mutta kenties se sai pohjan hieman paremmin pysymään koossa.

      Kiitos joka tapauksessa hyvästä ohjeesta!

      -Laura

      Poista
    4. Heips Laura :) Hienoa, että pohja onnistui myös noinkin. Siitä siis tuli hieman murenevampi, mutta muuten toimi, hyvä juttu :) Banaani tosiaan luultavammin toi lisätukea kakkuun. Siitä tulikin mieleen, että ehkä lisäsuklaa voisi antaa myös tukea munattomaan versioon. Hmm. Sitä pitäneekin testailla jossain välissä.. Ihanan kuulloinen täytekin teillä :) Kiitos vielä, kun palasit kertomaan miten munattomalle kakullesi kävi :)

      Poista
  47. Hei. Lueskelin aikaisempia kommentteja ja siellä oli puhetta kaksinkertaistaa ohje vuokaan 23x33cm. Pakko kuitenkin varmentaa ennen kuin alan juhliin kakkua väkertämään :D että riittääkö tämä ohje siihen 23x33cm vuokaan "Suklaakakkupohjataikina 2/3 -kertaisena. n. 18 cm vuokaan tai isompaan n. 26-28 vuokaan ohuempi kerros". Kiitos paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Pirita :) Tuo "Suklaakakkupohjataikina 2/3 -kertaisena" riittää yksinkertaisena ohuena kerroksena tuon kokoiseen vuokaan eli siitä saa esim. pohjan juustokakulle (vähän tätä paksumman http://suklaapossu.blogspot.fi/2014/09/silkinpehmea-mansikkamoussekakku.html). Kun tekee kaksinkertaisena sen "pääannoksen" (eli mihin tulee 125 g voita jne. eli kaksinkertaiseen annokseen 250g voita jne.), saa muhkean kakkupohjan (kuten näissä lääkärintakkikakuissa http://suklaapossu.blogspot.fi/2015/06/laakarintakki-kakut-valmistujaisiin.html). Selventikö tämä vai sotkinko lisää? :)

      Poista
    2. Voi, kiitos. Nyt tajusinkin (pahoittelen tyhmyyttäni :D)

      Poista
    3. Hyvä, että selvisi :D Leivontailoa! :)

      Poista
  48. Heips! Tehdäänkö tämän kakkupohjan täyttäminen normaaliin tapaan edellisenä päivänä, jotta maut ehtivät tasaantua vaiko vasta juhlapäivänä..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Hanna! :) Täyttämisen ajankohta riippuu hieman täytteestä. Tämä pohja ei itsessään ime kovin helposti makuja itseensä, ellei täyte ole kovin löysää tai sisällä mm. "vetisiä" marjoja. Eli sen puoleen täyttämisen voi tehdä vaikka samana päivänä. Jos täyte kuitenkin sisältää liivatetta tai on vaikkapa sekoitus erilaisia marjoja + kermavaahtoa, on täyttäminen hyvä tehdä edellisenä päivänä täytteen hyytymisen ja makujen tasoittumisen takia. Itse liputan tuon jälkimmäisen puolesta, eli täyttäisin täytteestä riippumatta jo edellisenä päivänä, mikäli siihen ei ole aikataulullista estettä :)

      Poista
    2. Kiitos kovasti vastauksesta. Todella ystävällistä sinulta jakaa näitä ihania ohjeita kanssamme. Teen kuten neuvoit ja täytän kakun edellisenä päivänä. :)

      Poista
    3. Musta on mukavaa, jos voin olla avuksi :) Kivoja leivontahetkiä nyt ja jatkossa Hanna! :)

      Poista
  49. Haluaisin tehdä tämän kakun lapsenlapsen syntymäpäiville. Juhlijoita on 20 eli tuo 20 cm vuokaan tehty ei taida riittää? Vuokia löytyy mm. 24 cm ja 26 cm... Kuinka kannattaisi tehdä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakun riittoisuus riippuu täytteestä ja muusta tarjottavasta. Jos muutakin tarjottavoa on paljon ja kakun täyte runsas, niin tuollainen 20cm kakkukin riittänee hyvin. Jos muuta tarjottavaa on vähän ja/tai haluat ottaa varman päälle, niin kannattaa tehdä kakku 24 cm vuokaan. Tuon kokoiseen vuokaan riittää jotenkuten yksinkertainen annoskin taikinaa, mutta 1.3-kertaisena siitä saa mukavan paksuisen kolmeen kerrokseen jaettavaksi. Vai ajattelitko tehdä kakun ilman täytettä? Se on sellaisenaankin herkkua :)

      Poista
  50. Kyllä ajattelin jonkun moussen täytteeksi laittaa. Kakun lisäksi tulee kakkutikkareita ja hämähäkki keksejä ☺ Ei muuta makeaa. Suolaistakin tulee ainakin kahta lajia. Eli taidan tehdä 1.3 kertainen. Kiitos avusta 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuullostaa hyvältä :) Iloisia synttärijuhlia (ellei niitä jo vietetty) :D

      Poista
  51. Ajattelin tehdä tämän kakun 18 cm vuokaan ja antaa levätä kelmussa yön yli ja lisätä täytteeksi mustaherukkamoussea. Päälle haluaisin laittaa sokerimassakuorrutteen, mitä luulet sopiiko sokerimassa tuohon kakkuun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, äskeinen vastaukseni häipyi näimmä taivaantuuliin. Uusi yritys :) Herkullisen kuulloinen täyte :) Valitettavasti joudun vastaamaan tuohon sokerimassakysymykseesi hieman kärkkäästi, mutta en vain voi suositella sen käyttämistä minkään kakun päällä. En vain pidä sen teollisesta, ylimakeasta mausta lainkaan :( Tai sitten en vain ole osannut kaulita sitä kakun päälle tarpeeksi ohueksi kerrokseksi.. Itse käytän kakkujen päällä itsetehtyä valkosuklaamassaa (http://suklaapossu.blogspot.fi/2013/04/muotoiltava-valkosuklaamassa.html), joka on maultaan reilusti parempi, jopa niin hyvä, että sitä on tullut joskus naposteltua sellaisenaan ;) Valitettavasti en voi puhua sokerimassan puolesta, mutta voithan toki silti silti päällystää kakun sillä, ja syöjät voivat itse päättää syövätkö vai jättävätkö syömättä sen pääliosan.

      Poista
    2. Olen hieman vasta-alkaja näissä kakun kuorruttamisissa. Yleensä olen käyttänyt vain kermavaahtoa. Kiitos paljon valkosuklaamassan ohjeesta, vaihdan ehdottomasti siihen. Kakun päälle voinee tehdä koristeita sokerimassasta vai suositteletko niidenkin tekoon valkosuklaamassaa, mielessä on tehdä muutama ruusu koristeeksi. Kakku menee yllätyksenä synttärisankarille.

      Poista
    3. Pahoittelut hitaasta vastauksesta, toivottavasti ehdin vielä.. Elikkä noihin koristeisiin voi hyvin käyttää sokerimassaa. Valkosuklaamassastakin onnistuu, mutta se sulaa helpommin käsien väliin, mikäli ei ole tarpeeksi ripeä. Koristeiden makumaailmasta en ole ollut niin tarkka, sillä niitä harvemmin tulee puputettua sen enempää :) Itse käytän koristeisiin sokerimassan ja kaulintamassan sekoitusta. Se ei repeile niin helposti kuin pelkkä sokerimassa, mutta kuivuu kuitenkin suht nopeasti. Leivontailoa! Synttärisankari saa ihanan yllätyksen :)

      Poista
    4. Kiitos neuvoistasi. Olen hyvissä ajoin liikkeellä, juhlat ovat vasta huhtikuun alussa. Hyvin suunniteltu on kuin puolet olisi jo tehty. Kirjoittelen tänne myöhemmin miten kakku onnistui. Hyvää kevään jatkoa ja kiitos ihanasta blogista!

      Poista
    5. Hyvä juttu :) Odotan jo innoissani kuulevani kakusta lisää :)

      Poista
    6. Hyvä juttu, että vastaus ehti :) Odotan jo innoissani kuulevani kakusta lisää :) Kiitos, paljon, ja kevään jatkoa myös sinulle! :)

      Poista
  52. Moikka, ihana ohje, kiitos! Kakku odottaa täyttöä tuossa pöydällä ja ihanlata tuoksuu. Olisin kysynyt, että kostutatko sinä pohjan yleensä vai täytätkö sellaisenaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka moi! Ja kiva, että tykkäät ohjeesta :) Pohja on sen verran mehevä, etten ole kostuttanut sitä mitenkään. Täyte vain väliin ja nauttimaan :)

      Poista
    2. OK, kiitos tiedosta! :)

      Poista
    3. Ole hyvä :) Mukavia kakuntekohetkiä!

      Poista
  53. Tää kakkupohja hajosi täysin riekaleiksi leikatessa. Eipä ole ikinä näin käynyt. Ei muuta kuin kiireellä kauppaan hakeen valmista pohjaa ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi! Mikäköhän siinä meni pieleen.. Annoitko pohjan jäähtyä täysin ennen leikkaamista?

      Poista
  54. Vastaukset
    1. Itse en ole kokeillut, mutta eräs lukija kertoi vahingossa unohtaneensa munat ja kakku oli kuulemma silti onnistunut :) Eli ilmeisesti onnistuu. Uskallatko kokeilla? :)

      Poista
  55. Heipsis! Ihanan mehevän näköinen pohja! Voiko ranskankerman / piimän tilalla käyttää jotain muuta? Kakkukokeilu tapahtuu ulkomailla ja ei oikein meinaa ranskankermaa saatika piimää löytyä :D Kiitos paljon!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Memmu :) Tämä on aivan ihana pohja! Tälläkin viikolle olen tehnyt näitä kahteen otteeseen, toisen pellillä ja toisen vuoassa :) Löytyykö kakkukokeilumaastasi jotain hapanmaitotuotetta, jonka koostumus olisi likellä piimää/ranskankermaa? Esim. kermaviiliä? Tai maustamatonta jogurttia? Toivottavasti löydät jonkun korvaavan tuotteen, jotta pääset testailemaan :)

      Poista
  56. Kiitos tästä ihanasta suklaakakkupohjan ohjeesta. Ihanan mehevä kakku tulee tällä. Namia ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäät :D Kiitos Leena :)

      Poista
  57. Hei! Ajattelin ristiäisiin tehdä kakun 26cm vuokaan, kerroinkin jo kaikki aineet 1,33.
    Mutta missä asteessa paistan ja kauanko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan! Kakun voisi paistaa 170 asteessa. Paistoaika on uunista riippuen noin tunnin. Tarkista kypsyys tikulla heti, kun kakku tuntuu kevyesti keskeltä painettuna kiinteältä :)

      Poista
    2. Tein tänään 26 cm vuokaan. Taikinan kerroin 1.66, mutta sitä jäi kieltämättä hieman yli (tai en uskaltanut laittaa kaikkea vaikka jälkeenpäin katsottuna olisi ehkä mahtunut). Anyway, paistoin n. 160 asteessa 1 t 10 min ja mielestäni tuli just täydellinen. Kostea, mutta kauttaaltaan kypsä.

      Kiitos ohjeesta, oli kaikkien kehujen arvoinen. Leikkautui vielä todella nätisti, ja maku, ah, täydellinen :)

      Poista
    3. Kiva kuulla näitä onnistumisia :) Tämä kyllä on itsestänikin aivan ihanaa, lempparitaikina tällä hetkellä, ja varmaan vielä pitkään tulevaisuudessakin :) Tuo taikina on muutenkin monipuolinen, sillä taipuu niin moneen muuhunkin kuin pelkästään kakkupohjiin. 1.66-kertainen taikina on tosiaan iso, mutta saattaisi mahtua korkeareunaiseen 26 cm vuokaan. Mun vuoat on sen verran matalia, etten ole uskaltanut kokeilla. Kiitos Ellu :)

      Poista
  58. Tätä kakkua olenkin tehnyt jo aiemmin ja ihanaa oli! Nyt vaan en muista mitä suklaata kytin silloin... Mitä suklaata sinä olet käyttänyt? 70%? Vai 40+?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen käyttänyt noin 50% suklaata :) Kiva, että sinäkin olet tykännyt tästä! On kyllä ihanaa herkkua mustakin, en ole vieläkään kyllästynyt vaikka nykyään käytän tätä miltei joka kakussa :)

      Poista
    2. Kiitos tiedosta! :) Ja mukavaa syksyä! :)

      Poista
    3. Kiitos! Oikein ihanaa ja herkullista syksyä sinullekin! :)

      Poista
  59. Heippa, oletko koskaan kokeillut tehdä kerroskakkua näillä pohjilla? Onnistuukohan? Olen kerran aiemmin tehnyt pohjan ja silloin se mureni aika helposti... Uskaltaakohan kerroskakkua rakentaa, onko kokemusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! En ole kokeillut tehdä kerroskakkua, mutta uskoisin, että voisi onnistuakin. Jännä juttu, että pohja sulla mureni helposti, itselläni pysynyt aika kivasti koossa. Tai on siinä siirtelyssä normikakkupohjaa varovaisempi saanut olla, mutta kasassa pysynyt kuitenkin. Mutta tosiaan, en näe estettä, etteikö tästä voisi tehdä kerroskakkua. Siirtää vaan pohjat varovasti, ja käyttää täytteenä jotain suht tukevaa, jotta kakku pysyy hyvin koossa :)

      Poista
  60. Laitoin juuri kakkupohjan uuniin, tein sen rengasvuokaan pellin päälle, saa nähdä onnistuuko. En ole aiemmin rengasvuokaa käyttänyt. Mietin myös paistetaanko pohja uunin alaosassa, kuten useimmat kakkupohjat? Tasalämpö 170C ja uunin alaosassa? Vai mitenkä? :) Kakku tosiaan jo uunissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tasalämmöllä vaan. Itse olen paistanut tätä pohjaa (kuten kaikkia muitakin kakkupohjia) hieman keskitasoa alemmalla tasolla, en kuitenkaan ihan alimmalla. Tuossa uunissani on 5 tasoa, niin siinä toiseksi alimmalla.

      Poista
  61. Hei, jos väliin tekee esim vadelma- ja suklaamousset, niin millä kuorruttaisit kakun? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laittaisin päälle varmaankin suklaaganachen, kuten tässä https://suklaapossu.blogspot.fi/2014/05/vadelma-suklaakakku.html Tuo kakku oli ihan törkeen hyvää :P Tai vaikka tähän tyyliin https://suklaapossu.blogspot.fi/2016/08/suklaakakku-punaherukka.html

      Tämä pohja on melko miedon suklainen, vadelmamousse raikastaa kokonaisuutta ja suklaamousse sekä suklaakuorrutus tuo lisää suklaisuutta. Jos haluaa vähemmän suklaisen lopputuloksen, pursottelisin päälle ehkä kaakaokermaa (2 dl vispikermaa, 2 rkl tummaa kaakaojauhetta, 2 rkl sokeria) :) Miltäs kuullostaa? :)

      Poista
  62. Onnistuukohan tämä pohja gluteenittomilla jauhoilla yhtä hyvin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole kokeillut gluteenittomilla jauhoilla, mutta muutama lukija on kehunut onnistuneen myös niillä hyvin :)

      Poista
  63. Voiskohan tän tehdä pellille? Jos onnistuu ni mitenkä osaisin laskea mittasuhtee 60cm uuniin? Pitäis suklainen laukkukakku tehdä ja tää kuulostais just ihanalta! Kiitos jos viitsit vastata :)

    VastaaPoista
  64. Vastasitkohan mulle? Tuli s postiin joku ilmotus, mutten löydä siitä mitään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, ja pahoittelut Raisa hitaasta vastauksesta. Mulla on ollut monen monta kertaa tämä vastauskenttä auki, mutta päivät ovat mennä hurahtaneet niin kovaa vauhtia, etten ole ehtinyt istua alas naputtelemaan vastausta. Mutta siis tämän voi hyvinkin tehdä pellillä! :) Haluatko pellillä paistettavasta kakkupohjasta yhdellä paistokerralla sellaisen korkean vai ajattelitko tehdä pellillä hieman matalamman mallin ja leikata sopivia paloja?

      Oon esim. tässä kakussa (https://suklaapossu.blogspot.fi/2015/08/mokkapala-kakku-raita-koira.html) paistanut 1.66-kertaisen taikinan hieman normipeltiä pienemmässä vuoassa. Miltä tuo vaikuttaa, onkohan korkeus passeli (jos siitä vaihekuvasta pystyy jotain päättelemään :) ). Jos se on ok, niin 2-kertainen taikina on äkkiseltään laskettuna hyvä 60 cm uuniin. Uunipellin on hyvä olla melko korkeareunainen, sillä kakusta tulee muhkea :)

      Huh, toivottavasti vastaus en tule myöhässä!!

      Poista
  65. Kiitos ja hyvin kerkesit 😊. Huomenna tai perjantaina ois tarkotus tehdä. Jos vielä kerkeisit, kysyisin, paljonko kiertouuniin lämpöä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, nyt tämänkin vastaamisessa kesti ja oletkin jo varmaan paistanut pohjan. Viime viikko on ollut vauvan yökukkumisten takia melkoisen, noh, väsynyt ja blogiin päätynyt vain aiemmin ajastettuja juttuja ja kommentit jääneet vastaamatta.. Mutta toivottavasti Raisa pohja onnistui ja maistui :)

      Poista
  66. Sunnuntaina olisi tarkoitus leipoa syntymäpäiväkakku ja rupesin etsiskelemään mehevää suklaakakkupohja-reseptiä ja se taisi löytyä nyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on omasta (ja monien muiden) mielestäni täydellinen kakkupohja. Toivottavasti maistui myös siellä synttärisankarille ja muille :)

      Poista
  67. Kiitos ihanasta ohjeesta. Käytin pohjaa vuorenvalloitus muotokakkuun ja hyvin toimi. Paistoin 1.5-kertaisen pohjan 26 cm:ssä vuossa ja siitä tuli tarpeeksi paksu neljään osaan leikattavaksi. Lisäksi paistoin yksin kertaisen taikinan pellillä ja siitäkin tuli niin paksu, että siitä leikatut ympyrätkin pystyi leikkaamaan halki. Sain todella monikerroksisen suklaakakun. Herkullinen pohja ja varmasti käytän jatkossakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ollutkin ihanaa!?! Kiva kuulla, että sinäkin tykästyit pohjaan :)

      Poista
  68. Saako pohjan leikattua hyvin kolmeen osaan? Kun ajattelin käyttää sitä juustokakun pohjana välitä ja kahtena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku kestää hyvin leikkaamisen kolmeen osaan, kunhan jäähdyttää sen hyvin ennen leikkaamista. Itsekin muuten juuri käytin tätä juustokakun pohjana, toimii :)

      Poista
  69. Sopiiko kakun kuorruttamiseen voikreemi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en tainnut koskaan käyttää voikreemiä missään kakussa (joten olen ehkä jäävi vastaamaan), mutta en näe estettä, miksi se ei sopisi tämän kakun kuorruttamiseen :)

      Poista
  70. Moikka! Voikohan tätä pakastaa, jos tekisi hyvissä ajoin ennen juhlia pohjan valmiiksi?

    VastaaPoista
  71. Moikka. Ajattelin testata ohjetta sydämenmuotoiseen kakkuvuokaan,jonka reunan korkeus on 4 cm ja levein kohta n.24,5 cm. Kumpaako taikina-annosta suosittelet vuokaan ? Olisi hyvä jos saisi kahteen väliin täytteet. Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Nyt pistit pahan. Mittailin omia pyöreitä ja sydänvuokia keskenään ja sen perusteella arvioisin, että tuo sinun vuokasi vastaa halkaisijaltaan n. 23.5 cm pyöreää vuokaa (riippuen sydämen mallista, onko se pullukka vai luiru).

      Nuo käyttämäni vuoat (20-22cm) ovat n. 5-6 cm korkeita, ja 1-kertainen annos pysyy juuri ja juuri sen sisäpuolella. Olen tehnyt 1-kertaisen annoksen myös 24 cm vuokaan hyvällä menestyksellä ja sen sai hienosti leikattu kolmeen osaan. Vuokani tosin oli korkeampi kuin 4 cm.. Tämä taikina toisaalta on siitäkin hyvä, että ohuempi kerros taikinaa nouse suhteessa enemmän kuin paksumpi kerros. Eli vaikka taikinaa olisikin vähemmän vuoan pohjalla, niin se todennäköisesti nousee kuitenkin melko paljon.

      Vuokasi on kuitenkin sen verran matala, joten pelkään, että 1-kertainen annos on liian suuri ja taikina pursuaa ulosta vuoasta paistuessaan. Toisaalta 2/3-annos saattaa olla hintsusti liian pieni.. Yksi vaihtoehto voisi olla, että tekisit 1-kertaisen annoksen, kaataisit vuokaan taikinaa niin paljon, että reunoille jäisi 1/3 vuoan korkeudesta nousemisvaraa. Mahdollisen lopputaikinan voisit paistaa vaikka muffinsseiksi tai jossain toisessa vuoassa (löytyykö sulta enemmän vuokia?) ohueksi pohjaksi, jonka voisi myöhemmin käyttää vaikka juustokakun pohjana. Miltä tämä kuullostaisi? :)

      Poista
    2. Kiitos nopeasta vastauksestasi ��Tiiätkö, en uskaltanu alkaa tekemään siihen sydänvuokaan,jos se taikina olis tosiaan pursunnut vuoan yli (muutaman kerran kyseisen vuoan kanssa on käynyt niin,sokerikakkupohjaa tehdessäni). Tein halk.24 cm pyöreään vuokaan. Ehkä joskus pitää testata tuo sydänvuoka ja noilla sinun ideoilla lopusta juustokakun pohja �� Vaan olipa hyvänmakuista taikinaa! Uskon että kakku kypsänäkin on mielettömän herkullista täytteiden kera. Huomenna, Ystävänpäivänä sitten korkataan kakku �� Ja iso Kiitos, kun olet näin herkullisen ohjeen halunnut jakaa meille muillekin ��. Hyvää huomista Ystävänpäivää �� ~ Anna ~

      Poista
    3. Totta. Tuo taikinakin on tosi herkkua. Toivottavasti maistui kakkunakin :) Kiitos Anna <3

      Poista
  72. Tällä leipurilla ei onnistunut tuo resepti ollenkaan. Kakkupohjia olen sentään tehnyt lukuisia onnistuneesti muilla resepteillä. Tästä tuli ihan järkyttävän tiivis, ihan kuin pesusieni. Vesi vaan tirskui kun leikkasin sitä. Paistoin tarvittavan ajan ja jäähdytin täysin ennen kuin koskin siihen. Että ihmettelen mikä meni vikaan? En edes mitenkään yli vatkannut sitä. Nousikin ihan hyvin ja jäähyttelemän kun nostin en huomannut mitään erikoista.
    Onneksi aineita riitti tehdäkseni toisella ohjeella, jotta sain tilaus kakkuni eteenpäin. Opetus itselleni etten tee vieraalla ohjella kokeilematta ensin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, ettei pohja onnistunut! Kuullostaa kyllä todella omituiselta, jos siitä tuli pesusienimäinen. Olen tehnyt tämän monta monta kertaa, eikä lopputulos ole koskaan ollut sellainen. Mittaisitko kaikki aineet varmasti tarkkaan? Entä minkäkokoiseen vuokaan teit ja minkäkokoisen annoksen? Hyvä kuitenkin, että sait tilauskakkusi tehtyä! Jos vielä uskaltaudut, niin suosittelisin kuitenkin antamaan tälle pohjalle uuden mahdollisuuden. Josko ekalla kerralla olisi sattunut jokin mittavirhe.. :)

      Poista
  73. Aivan täydellinen ja helppo kakkupohja! Tein sisämitalta 26cm vuokaan 1,6 kertaisena, ensi kerralla teen 1,7 niin tulee varmasti juuri sopiva. :) Kovin paljoa tämä ei uunissa kohonut, mutta silti tuli kuohkea.
    Olen pitkään etsinyt sopivaa suklaista pohjaa, mutta ei ole löytynyt sopivaa ennen kuin NYT! Iso kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kivaa, että tykkäsit! Tämä pohja on oma lempparini edelleen, melkein muita pohjia en enää leivokaan :) Tuo 1.7-kerroin kuullostaa passelilta. Itse olen tehnyt tuon kokoiseen vuokaan 1.66-kertoimella ja siitä on tullut vuokaan sopiva. Kiitos Minna kun jätit kommenttia!

      Poista
  74. Tämä ohje on kyllä paras ikinä!
    Nyt tosin olen uuden haasteen edessä, kun hankin 10cm korkeat kakkuvuoat. Millaisellakohan kertoimella kannattaisi tehdä niihin? Nyt jo kokeilemani oli halkaisijaltaan 20cm ja vähän jäi liian vajaaksi, kun tein tuolla perusohjeella.

    Kokeilin tästä myös gluteenittoman version ja onnistui todella hienosti, kun vaihdoin vehnäjauhot hienoon jauhoseokseen (esim. Semper) ja laitoin niitä pikkuisen enemmän kuin vehnäjauhoja. Voin siis suositella kokeilemaan myös gluteenittomana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heititpä ilmaan vaikean kysymyksen. En ole koskaan tehnyt pohjaa noin korkeaan vuokaan, joten kokemusta taikinan käyttäytymisestä sellaisessa ei ole. Mutta yleensä tämä taikina nousee sitä paremmin, mitä ohueampi kerros sitä on. Ja vastaavasti paksumpi kerros nousee huonommin ja jää tiiviimmäksi. Koska taikina on märkää, liian paksu kerros tuppaa paistumaan reunoilta ja jää helposti keskeltä raa'aksi.. Uskaltaisin ehkä kokeilla 20 cm vuokaan 1.33-kertoimella. Vuoka ei ehkä tule täyteen vieläkään, mutta pitäisi kypsyä ihan hyvin vielä. 1.66- kertoimellakin ehkä voi kokeilla, jos vain uskaltaa. Mutta piisaako silloin vielä reunat, hmmm... Ja mikäli haluat korkean kakun, niin taikinan voi aina paistaa useammassa vuoassa, jolloin se paistuu tasaisemmin ja ilmavammaksi :)

      Tuo on monille hyvä tieto, että onnistuu myös gluteenittomana! Kiitos Heidi! :)

      Poista
  75. Hei, onnistuuko kakku myös pienemmällä sokerimäärällä?
    Esimerkiksi 1 dl sokeria ja 1 dl fariinisokeria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :) Sokeri vaikuttaa maun lisäksi myös taikinan koostumukseen. En osaa varmuudella sanoa miten taikina käyttäytyy sokerin vähentämisen myötä. Uskallatko testailla? :)

      Poista
  76. Hei! Olen tämän resepin suurkuluttaja ja sen jälkeen kun tämän löysin on aina suklaakakkuni saanut saman pohjan. Tässä nyt tuli mieleen sellainen, että olen tekemässä korkeaa kerroskakkua häihin, ja se pitäisi olla vaalealla pohjalla. Ajattelin, että olisi kätevää, jos keksisi kakkupohjan, jota ei tarvitsisi kostuttaa, niin kakun rakenne pysyisi parempana. Eli siis oletko koittanut tehdä tätä kakkua vaaleana versiona ilman kaakaojauhetta ja tummaasuklaata. Ajattelin että kaakaojauheen korvaaminen varmasti onnistuisi ihan pienellämäärällä jauhoja, mutta mitä ajattelet suklaan merkityksestä kakussa. Valkosuklaata en voi käyttää, sillä kakun tulisi olla laktoositon. Tällaisia mietteitä ja kysymyksia tällä kertaa..��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerkesin jo koittaa vaaleana kakkuna ja voin suositella. Jätin suklaan kokonaan pois ja korvasin kaakaon jauhoilla. Aivan huikea koostumus jälleen ja fariinisokerin siirappinen makuvivahde tulee täydellisesti esiin.��

      Poista
    2. Olitpas nopea testaaja! Mahtava kuulla, että koostumuksesta tuli hyvä noilla muutoksilla! Olen kerran testaillut tätä pohjaa kerran ja silloin vain vaihtamalla kaakaojauhot vehnäjauhoihin, sokerina laitoin vain tavallista ja suklaaksi valkosuklaata (https://suklaapossu.blogspot.fi/2015/01/herkullinen-puolukka-kinuskikakku.html). Pohja oli tosi hyvänmakuinen ja mahtava koostumukseltaan. Ainut mikä silloin häiritsi oli keittiöön tulvinut haju paistamisen aikana. Kakkupohjat nimittäin haisivat aivan kananmunalle 8-| Valmiista kakusta tuota ei tosin huomannut, vaan se oli tosi hyvää.

      Sittemmin muokkasin ohjetta, jolloin sain aikaan tämän vaalen kakkupohjan https://suklaapossu.blogspot.fi/2016/05/meheva-vaalea-kakkupohja.html Sitä on tullut käytettyä jo muutamassakin kakussa. Pohja vain on hieman murenevainen, joten ohjetta pitänee vielä fiksailla jossain vaiheessa. Mutta tosiaan, hienoa tietää että tämä suklaakakkupohja onnistuu vaaleana noilla muutoksilla noin hyvin. Suurkiitos sinulle testailuista ja kiitos kun kävit kertomassa lopputuloksen! :)

      Poista
  77. onnistuisikohan 12 cm minivuokiin? haluaisin korkean ja kapean kakun mascarponetäytteellä. kauankohan tulisi paistaa ja missä asteessa? t. Tuuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Tuuli :) Tämän taikinan voi paistaa miltei minkä muotoisissa tai kokoisissa vuoissa tahansa, jopa pellillä tai muffinssivuoissa :) Paistolämpötila voisi olla aavistuksen korkeampi noin pienissä vuoissa. Aikaa en nyt pysty suoraltaan sanomaan, sillä en ole kokeillut noin pienen kakun tekemistä, mutta se on luultavammin jossain 20-40 minuutin välillä riippuen taikinakerroksen paksuudesta. Täytä vuoat vain sen verran, että taikina mahtuu nousemaan uunissa.

      Pohja saattaa myös hieman kohota keskeltä. Ainakin muffinsseina taikina nousee keskeltä reunoja enemmän. Mutta jos näin käy, niin tasoittelee pohjat jäähtymisen jälkeen ja nautiskelee vaikka sellaisenaan ;P

      Poista
  78. Hei:) en äkkiseltään huomannut onko jo kysytty, onko tätä pohjaa tehty täysin laktoosittomana? Mitä suklaata silloin käytettäisiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjan teko onnistuu hienosti myös laktoosittomana. Olen silloin käyttänyt Brunbergin tummaa suklaata :)

      Poista
    2. Kiitos tiedosta:)

      Poista
    3. Eipä kestä :) Kivoja leivontahetkiä! :)

      Poista
  79. Käykö tämä kerroskakkuun ?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...