keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Raparperipiirakka-valkosuklaajuustokakku


Onpas vaikea päättää nimeä tälle piirakka-juustokakulla tai juustokakku-piirakkalle. Joka tapauksessa suussasulavan pehmoiselle leivonnaiselle, jonka alla on mehevä raparperipiirakkaa ja päällä pehmeä mascarponea sisältävä vaniljainen valkosuklaamousse. Tällainen juustokakku tuli tehtyä raparperi-britakakun lisäksi toisena raparperiherkkuna viime viikolla. Ja hyvää oli. Sai paljon kehuja sekä kotona että töissä! :)


Valkosuklaamoussepäällinen on samantapainen kuin tytön synttäreille tekemässäni suklaakakkupohjaisessa vadelma-valkosuklaakakussa. Valkosuklaamousse tosin muokkautui leipomisen lomassa vaniljaisemmaksi lisätyn vaniljakastikkeen ja vaniljasokerin ansiosta. Koostumus on mascarponen takia ihanan suussasulavan pehmoinen, vähän kuin vaahtokylpy. Ja maku on miedon valkosuklainen. Tuo paksuhko juustokakkumainen kerros ei kuitenkaan ollut mikään liian makia, vaan natsasi kivasti yhteen muun piirakan kanssa.


Pohja on mun lempipohjia, sillä siihen tulee ihanan helppo aineet-vain-sekaisin-tyyppinen taikina. Heitin pohjaan tällä kertaa testimielessä nesteeksi hieman vaniljakastiketta, sillä ajattelin laittaa loppupurkin tuohon päällinen. Vanilja ei maistunut pohjassa juurikaan, joten nesteenä voisi hyvin käyttää myös jotain muuta nestettä. Pohjan maku on siis edelleen mieto tuosta vaniljalisäyksestä huolimatta. Voisinkin kuvitella, että tätä samaista piirakka-juustokakkua voisi tehdä myös muista kirpeähköistä marjoista. Ja se itse asiassa on tällä hetkellä kokeilulistalla, sen verran maukas piirakka/juustokakku on kyseessä :) 


Huomasin muuten raparpereita pilkkoessani, että raparperien happamuuksissa on eroja ihan hirmuisesti! Maistelin isäni tuomia, valtavan paksuja raparin varsia ja heitin suuhun heti perään muutaman omasta maasta poimimani, ohuemman varren palan. Paksumpi varsi oli yllättävän paljon miedompi kuin ohut. Kumpikaan ei kuitenkaan ollut puiseva, vaan molemmat olivat erittäin mehukkaita. Näin paljon ne kasvuolosuhteet ilmeisesti vaikuttavat raparperiin. Raparperin määrääkin kannattaa fiksailla oman maun ja raparperin happamuuden mukaan. Itse laitoin ei-niin-happamia raparperin paloja mielestäni melko reilustikin, mutta valmiissa piirakassa/kakussa jäin kaipaamaan raparperien happamuutta. Raparia kannattaakin heitellä mukaan oman maun mukaan :)


Vein töihin loput kakusta ja siellä se katosi nopeampaa kuin osasin kuvitellakaan.


Jos raparpereja ei löydy, niin uskaltaisin suositella kokeiltavan tätä myös vaikkapa punaherukoista! :P

Raparperipiirakka-valkosuklaajuustokakku

n. 25 cm vuokaan

Taikina:
2 kananmunaa
1 dl öljyä
1.25 dl (vatkattavaa) vaniljakastiketta
3 dl vehnäjauhoja
1.5 dl sokeria
0.5 tl suolaa
1.5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria 

Pinnalle:
n. 6 dl (oman maun mukaan) raparperin paloja
ripaus sokeria

Valkosuklaamousse:
125 g mascarponea
2.5 dl Flora Vispiä
1.25 dl vatkattavaa vaniljakastiketta
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl sokeria
1.5 tl liivatejauhetta
1.5 rkl vettä
100 g valkosuklaata 

Ohje:
Mittaa taikinan kaikki aineet kulhoon ohjeen mukaisessa järjestyksessä ja sekoita nopeasti sekaisin, älä vatkaa. Kaada taikina piirakkavuokaan ja levitä tasaisesti pohjalle. 



Pilko raparperin varret pienemmiksi paloiksi. Ripottele palat pohjan päälle. Ripottele hieman sokeria raparperin palojen päälle ja laita koko komeus uuniin. 



Paista 180 asteessa, kunnes pinta on saanut hieman väriä pintaansa eli n. 30 minuuttia ja kun piirakka tuntuu keskeltä painettuna pehmeältä, mutta kiinteältä. Jäähdytä kokonaan. Pese irtopohja vuoan reunaosa ja nosta takaisin kakun reunoille. Voitele reunat kevyesti. Voit myös käyttää reunakalvoja (ja voidella ne), jolloin kakun irroittaminen on helpompaa.



Kun piirakka on täysin jäähtynyt, tee päällimmäinen kerros eli valkosuklaamousse. Sulata pilkottu valkosuklaa mikrossa varovasti välillä sekoitellen. Vatkaa Flora Vispi ja vatkattava vaniljakastike paksuksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon mascarpone. Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Sekoita liivatejauhe veteen ja anna turvota muutama minuutti. Kuumenna turvonnutta liivatetta mikrossa n. 10 sekuntia, kunnes se on kokonaan sulanut. Vatkaa liivateseos täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan voimakkaasti vatkaten. Vatkaa joukkoon myös sulatettu valkosuklaa. Kaada täyte samantein kakun päälle ja levitä tasaiseksi. 


Laita jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi. 

Koristele esim. mansikoilla. Ja eikun nauttimaan :)

Vinkki: 
* Pohja on itsessään miedohkon vaniljan makuinen. Jos haluat, voit maustaa sitä vaikka kardemummalla tai ylimääräisellä kanelilla. 

* Kokeile tätä kakkua myös muista marjoja tai hedelmiä. Koska pohja ja päällinen ovat miedon makuisia, sopii kakkuun hyvin kirpeähköt marjat.




Sain pitkästä aikaa leivonnaisen kuvaamiseen hieman normaalia enemmän aikaa. Keskityin sommitteluun sen verran, että unohdin kokonaan vuoden ajan ja siihen liittyvän vihreyden. Olinkin tyytyväinen siihen asti, kunnes sain kuvat koneelle. Kuvia katsoessani mieleeni juolahti jostain syystä Joulu ja joulunfiilis! No, eipä se piirakka-juustokakun makua pahentanut, sillä hyvää oli!

Tämän juustokakkumaisen piirakan jälkeen luvassa jälleen lisää juhlatarjottavia. Mm. kukkakimpun muotoinen voileipäkakun ohje :)

6 kommenttia:

  1. Nam, kuulostaa kyllä herkulliselta yhdistelmältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se olikin :) Odotan jo innolla pääseväni tekemään samantapaista piirakkaa muistakin kesän marjoista :P

      Poista
  2. Voiko kakussa käyttää liivatejauheen sijaan liivatelehtiä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi käyttää. 1 tl liivatejauhetta vastaa 2 liivatelehteä eli tuohon päälliseen menee 3 liivatelehteä :)

      Poista
  3. Aivan ihanan herkullinen ja houkutteleva kakku, nams! :) Tein just sinun kauramurutorttua raparpereista. Niin ihanaa sekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! <3 Se kauramurupiirakka on kyllä ihanaa, se on yksi mun lemppareista :P Kiva, että ohjeesta on ollut sullekin iloa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)