perjantai 22. elokuuta 2014

Helppo vadelmapiirakka soseesta


Hukutin tähän helppoon piirakkaan Bonnen vadelmasosetta, joka oli jäänyt jäljelle tehdessäni vadelmamoussetäytettä täytekakkuun. Piirakka on kokonaisuudessaan ihanan helppo tehdä, sillä sitä varten ei tarvitse kaivaa vatkainta esiin. Pohjan ja päällisen aineet vain sekoitetaan keskenään ja pian piirakka onkin valmis.


Kuvissa on pienenä huijauksena koristeena punaherukoita, vaikka niitä ei itse piirakasta muuten löydy. Meidän vadelmasato jäi todella pieneksi ja kaikki ylimääräiset marjat ovat päätyneet lasten suihin :) Punaherukat saivat siis hoitaa koristeen virkaa :)


Tuo ruskea täyte ei siis ole suklaata vaikka siltä näyttääkin ;) Vadelmainen kermaviilitäyte ei alunperinkään ollut kovin punainen, mutta uunissa se rusehtui edelleen ja lopputulos muistutti suklaata. Täyte hieman repesi reunalta, sillä paistoin sitä parisen minuuttia liikaa. Makuun tämä ei onneksi vaikuttanut, vaan täyte oli silti silkinsileä ja pehmeä. Jos haluaa sileän pinnan, piirakka on tärkeää ottaa uunista kun täyte vielä höllyy. Se kyllä kiinteytyy jäähtyessään.


Bonnen vadelmasose on melko vahvan vadelmaista. Tämän piirakan täyte onkin voimakkaan vadelmainen. Kermavaahto miedontaa ja tasapainottaa makua tosi kivasti. Se sopii piirakkaan muutenkin mainiosti ja sitä olisi voinut olla enemmänkin, vaikka tasaisesti piirakan pinnalla..

Helppo vadelmapiirakka vadelmasoseesta

24 cm (irtopohja)piirakkavuokaan

Pohja: 
0.75 dl öljyä
1 muna
1 dl sokeria
1 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta 

Täyte:
1.5 dl Bonnen vadelmasosetta
1 prk (á 200 g) kermaviiliä
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Päälle:
Vatkattavaa kermaa


Ohje:
Sekoita pohjan aineet tasaiseksi ja levitä vuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada täyte pohjan päälle. Paista uunissa 200 asteessa n. 25 minuuttia. Piirakka on keskeltä vielä todella höllyvä. Anna jäähtyä kunnolla.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja pursottele joko reunoille tai kokonaan piirakan päälle.

Vinkki:
 * Piirakkaan vadelmasoseen sijasta voisi toki käyttää esim. raparperisosetta tai korvata sen muilla marjoilla. Itse olen tehnyt tällaista piirakkaa aiemmin vuosia sitten omenasoseesta ja toimi siinäkin oikein hyvin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...