lauantai 25. tammikuuta 2014

Kevyempi suklaamousse

Myönnän nyt heti alkuun, ettei tämä mousse sisällä aitoa suklaata vaan vahvaa kaakaota, mutta maku on niin ihanan täyteläisen suklainen, että nimesin tämän samantein suklaamousseksi. Ihastuin tekemäni kevyemmän mokka-suklaamoussekakun täytteeseen, joten päätin tehdä samantein kevyempää moussea, mutta vain vieläkin suklaisempana. Ja tästä tulikin oikein suklaista, ihanaa, pehmeää moussea. Tämä sopisi myös mainiosti hyydykekakun täytteeksi.



Mousse on parasta vasta vuorokauden vetäytymisen jälkeen. Vaikka nyt aurinko paistaakin paljon pidempään kuin vielä kuukausi sitten, alkoi päivänvalo uhkaavasti vähentyä kuvaushetkellä. Nappasin kuvat heti kun mousse oli sen verran jähmettynyt, että siitä sai kauhaistua lusikan päälle palan, mutta se jähmettyi tuon jälkeen vielä enemmänkin (kuva alla) ja oli lopulta pehmeää ja suklaista moussea.



Ja tässä ohje ihanaan, voimakkaasen suklaiseen pehmeään jälkkäriin :)

Kevyempi suklaavaahto

n. 3 annosta

Aineet:
3 dl maitoa
2.5 rkl tummaa kaakaojauhetta
4 rkl Stevia-sokeria
0.25 dl perunajauhoja
1.25 dl Flora Vanillaa
0.25 dl vettä
0.5 tl espresso-pikakahvijauhetta
1 tl liivatejauhetta

Koristeluun:
Suklaarouhetta/suklaanappeja

Ohje:
Tee ensin kaakaokiisseli. Kaada maito kattilaan. Sekoita kaakaojauhe, sokeri ja perunajauhot joukkoon. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, kunnes se pulpahtaa. Jäähdytä seos ensin huoneenlämpöiseksi ja laita sitten jääkaappiin vaikka yön ajaksi.

Sekoita espressojauhe veteen. Liuota liivatejauhe espressoon. Kun liivate on turvonnut, lämmitä seosta mikrossa, kunnes liivate liukenee kokonaan (n. 10 sekuntia). Vatkaa Flora Vanilla vaahdoksi. Vatkaa joukkoon kylmä kaakaokiisseli. Kaasa liivateseos ohuena nauhana koko ajan vatkaten. Lusikoi mousse tarjoiluastioihin ja laita jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi.


10 kommenttia:

  1. Vähän arvelluttaa tuo suklaakiisseli kun en kiisseleistä pidä. Tämä näyttäisi kyllä niin herkulliselta, että pitäisi ehkä sittenkin kokeilla joku kerta. Onko tuo stevialla maustettu suklaakiisseli oikeasti hyvää? Itse olen käyttänyt steviaa vain jogurteissa/ rahkoissa ja todennut sen samanlaisiksi kuin muutkin makeutusaineet eli omituisen makuisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ainakaan huomannut, että se mousse oli kiisselipohjainen. Oli sen verran ilmavaa ja moussemaista. Kannattaa ihmeessä itsekin kokeilla, voit yllättyä iloisesti :)

      Steviaa en maistanut lainkaan. Enkä usko miehenikään maistaneen, koska hän ei maininnut asiasta mitään. Mies on nimittäin todella tarkka keinomakeutusaineista ja maistaa ne herkästi. Steviassa normaalisti on kieltämättä outo, jotenkin "metallinen" sivumaku, enkä mäkään tykkää käyttää sitä paljoa juuri sen takia (ainakaan suuremmissa määrin). Joskus korvaan osan sokerista sillä, kunhan kokonaismäärä ei ole kovin suuri. Tuo moussessa käyttämäni Stevia-sokeri on puoliksi steviaa ja puoliksi tavallista sokeria. Stevian kokonaismäärä on siis melko pieni. Kaakaokin on sen verran voimakasta, että sekin varmaan osaltaan peittää mahdollista stevian makua. Jos kuitenkin kovin pelkää sivumakuja, voi Stevia-sokerin korvata tavallisella sokerilla, vaikka silloin menetetään osa moussen keveydestä. Hyvää se silti on :)

      Poista
    2. Tää kyllä kuulostaa (ja näyttää) niin herkulliselta, että kyllä tätä on varmaan pakko jossain vaiheessa kokeilla jo ihan sen takia, että kevyempi versio on aina plussaa :) Ja jos joku keksii hyvänmakuisen kevyen suklaa herkun niin se on jo todellinen ihme! :D

      Poista
    3. Kannattaa ihmeessä ainakin kokeilla! Sittenpä tietää, onko oman maun mukaista. Voit yllättyä iloisesti ;)

      Poista
  2. Oi mitä ihanuutta, kokeiluunhan se tämäkin menee

    VastaaPoista
  3. nam, näyttää hyvältä! Ja kuulostaakin, kun on kevyt suklaamoussee - sellaisia pitäis tehdä välillä. Kokeiluun!

    VastaaPoista
  4. Nyt täytyy sanoa että on kyllä hyvä idea! Ei kuvien perusteella uskois että tuo on kevyempi versio :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Enkä ainakaan itse olisi maukaankaan puolesta kevytversioksi heti osannut sanoa :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...