maanantai 16. syyskuuta 2013

Karjalanpiirakat



Nämä näyttävät olevan vakiotarjottava järjestämissäni juhlissa! Tein siis jälleen pieniä karjalanpiirakoita. Itse tehdyt vain ovat niin paljon parempia kuin kaupan, että "uhraan" näihin mielelläni hieman aikaa :) Ja nämähän maistuvat niin lapsille kuin aikuisillekin :)





Tälläkin kertaa käytin taikinassa pelkkiä ruissihtijauhoja, koska halusin kunnolla rukiisen makuisen pohjan. Ohje on muutoin miltei sama kuin ennenkin. Kopsasin tähän alle aiemmin käyttämäni ohjeen vaihekuvineen ja muokkasin ohjetta siltä osin mitä muutoksia tein. (Tarkkasilmäisimmät voivat huomata, että fontti vaihtuu kesken kaiken. En vain saanut sitä millään muutettua..)

Kuorista tein tällä kertaa vieläkin ohuempia ja taikinaa jäi reilusti yli. Ylijääneestä taikinasta kaulittiin esikoisen kanssa jälleen näkkäreitä ja paistoin niitä hetken aikaa 250 asteessa :)

Karjalanpiirakat

Noin 70-80 kpl.

Taikina: 
8 dl ruissihtijauhoja  
3 dl vettä
1.5 tl suolaa 

Puurotäyte:  
5 dl puuroriisiä
5 dl vettä
2 l punaista maitoa
2.5 tl suolaa
50 g voita
2 munaa 

Voiteluun: 
n. 150 g voita + 3 dl maitoa 

Ohje:
Keitä ensin puuro. Sen pitää jäähtyä ennen piirakoiden tekoa. Keitä kuten kuin tavallinen riisipuuro: Kiehauta vesi ja lisää siihen riisi. Keitä hissukseen, kunnes vesi on imeytynyt ja lisää sitten maito vähitellen niin, että puuro kiehuu koko ajan. Keitä hetki, käännä levy pois ja anna hautua kypsäksi. Terästä voilla ja mausta suolalla. Täytteeseen saa kauniin kiillon lisäämällä jäähtyneen puuron joukkoon kananmunan tai pari. 
 
Tee taikina. Sekoita jauhot, suola ja vesi keskenään kulhossa. Ota taikinaklöntti pöydälle ja vaivaa kunnes se on kiinteä kasa. 
 
Kaulitse taikina n.2 mm paksuiseksi levyksi ja ota pienellä (n.3-4 cm) ympyrä-muotilla paloja. Laita taikinapalat jauhotetulle pöydälle odottamaan tuorekelmun tai puolitetun ison pakastepussin alle ettei taikina kuivu. Jos pinoat paloja, ripota jauhoja niiden väliin etteivät ne tartu toisiinsa.





Ajele kakkarat. Älä paina, vaan anna taikinakakkaran pyöriä pulikan alla pyöreäksi ja ohueksi levyksi. Käytä apuna vähän ruisjauhoja, jottei taikina tartu kiinni alustaan. Lisää keskelle reilu ruokalusikallinen riisitäytettä, ja levitä niin, että reunoille jää n.1.5cm taittovarat.





Taita molemmat reunat kohti keskustaa. Rypytä peukalolla ja etusormella.

Paista 250-asteisessa uunissa n.15 minuuttia. Voitele välittömästi voisulalla tai kasta maito-voi-seokseen. Pane voidellut piirakat laakeaan astiaan (vaikka uunipellille) limittäin ja peitä voipaperilla ja leivinliinalla. Anna kuorien pehmetä ja piirakoiden jäähtyä. Nauti sellaisenaan tai munavoin kanssa. 


2 kommenttia:

  1. Mmmmm, herrrkullisen näkösiä!!! Ja siinä oot iha oikiasa, että ite tehty o ite tehty, määki näitä Apukokin kansa tein semmoset 250 kappaletta pojan häihi iltapalalle alakukesästä, oliha siinä hommaa, mutta säpäkästi se kävi, ku mää pyöritin piirakat ja Apukokki hoiteli paistamise ja voitelun :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hyvältä maistuivat, jälleen! Sullapa on ollut aikamoinen rupeama. Itelläni tuppaa menemään yhden piirakan tekoon minuutin verran plus paistamiset ja voitelut päälle. Apukokista on taatusti ollut suuri apua :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...