lauantai 10. syyskuuta 2011

XM- eipäs kun CX-kakku


Pete toivoi 40 v kakukseen XM-kakkua (automerkki) nimimerkkinsä mukaisesti. Pete lähetteli liudan XM-kuvia, jotta kuvasta tulisi näköinen. Me muut päätimme kuitenkin tehdä kakkuun viestiksi tulevan lahjan kuvan (CX), joten alkuperäisajatus sai häipyä. Tälläinen oli siis eka versio kakusta, jonka Pete näki. Hymy hyytyi melko pian kakun näkemisen jälkeen ja kuulin pienen nielauksenkin. Oliko tämä muka niin kamala?


Tässä kuitenkin lopullinen versio kakusta, jonka Pete sai käteensä onnittelulaulun jälkeen. Nyt hymykään ei hyytynyt, vaan saaja vaikutti erittäin hämmästyneeltä, mutta kuitenkin erittäin tyytyväiseltä:

Pohjana 9 munan sokerikakkupohja 26 cm vuokaan tehtynä. Kaikissa väleissä valkosuklaamoussea sekä jokaisessa välissä eri hillot/soseet (rapari-mansikkahillo, vaniljainen omppuhillo ja makeuttamaton vadelmasose).

Valkosuklaamousse (Alk. per. ohje Hellapoliisilta, tässä hieman muokattuna):
4 munaa
1 dl sokeria
2,5 dl Flora vispiä 

3 dl Flora Kuohua
400 g valkosuklaata
4 tl liivatejauhetta
4 rkl tilkka vettä
4 tl vaniljasokeria

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa Flora vispi vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Yhdistä vaahdot ja sula suklaa, kaada lopuksi joukkoon ohuena nauhana vesitilkkaan sulatetut liivatelehdet.

Koriste maalattu sokerimassalevylle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...