torstai 30. kesäkuuta 2016

Herkulliset savulohitäytteiset ruisleivät


Suunnittelin alunperin tekeväni esikoisen juhliin suolaiseksi tarjottavaksi ainoastaan Juustoisen kinkkupiirakan ja Feta-kasvispiirakan. Pari päivää ennen juhlia sain päähäni, etteivät ne riitäkään ja halusin tehdä niiden lisäksi vielä jotain helppo ja nopeaa. Juhlapöytä kaipasi selvästi vielä jotain lohista, joten kaivoin helpot luotto-ohjeeni eli lohitahna-ohjeeni ja lohitäyte-ohjeeni esille ja muokkasin niitä hieman keitetyllä munalla. Näistä savulohitahnalla täytetyistä leivistä tuli tosi tosi hyviä ja ne hävisivätkin melko tahtia tarjoilulautaselta! :)

Savulohitäytteiset ruisleivät

n. 26 kpl

Savulohitäyte:
450 g Lämminsavukirjolohta
4 keitettyä munaa
1.5 punasipulia hienonnettuna
reilu 1.5 dl ruohosipulia hienonnettuna
3 dl turkkilaista jogurttia (n. 10% rasvaprosenttia)
noin 0.75 tl (lohen suolaisuudesta riippuen) suolaa 

Lisäksi:
noin 13 pyöreää ruisnappia

Ohje:
Hienonna keitetyt munat haarukalla. Sekoita kaikki aineet keskenään. Maista suolan määrä sopivaksi. Laita täyte jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi. 

Lusikoita täytettä ruisnapeille, koristele vaikka ruohosipulilla. Ja eikun kimppuun.

 

Pikaisesti räpsäsemäni kuvat eivät ole kovin häävejä, mutta maku oli sitäkin mainiompi! :)

8 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä ja raparperitorttua jälkiruuaks.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Molemmat kyllä aikamoista herkkua :P Osallistuin, toivottavasti onni potkaisee :)

      Poista
  2. Nyt muistan jatkossa, että sinulta löytyy herkullinen ohje näihin.:) Näyttävät kyllä tosi herkullisilta ja näppäriä tehdäkin. Sopivan lämmintä kesää sinne vauvapesään! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohi ja ruisleipä ovat ihan mahottoman hyvä pari ja tekevät aina hyvin kauppansa. Nämäkin olivat kyllä tosi herkkua, kannattaa kokeilla :P Kiitos Leena <3

      Poista
  3. Nam! Tällaisia ohjeita kaipaa joskus pikkusuolaisiksi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maukkaita ovat, ja ihanan nopeita ja helppoja tehdä :)Kiitos Raisa P :)

      Poista
  4. Tosi ihanan näköisiä leipiä! Mä olen kanssa harrastanut useasti lohitahnajuttuja pienten ruisleipien päällä. Nopeaa, sairaan hyvaa ja helppoa! Sun täyte kuulostaa ihanalta, varsinkin kananmuna ja turkkilainen jogurtti kiinnostaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Taru :D Niimpä, sanos muuta, tosi hyvin kuvattu, ovat nimittäin sairaan hyviä!!! ;) Muna sopi täytteeseen mun mielestä tosi hyvin. Se ei maistunut siinä kovinkaan selvästi, mutta antoi pienen kivan säväyksen. Ja jogurtilla tuli sai täytteeseen aavistuksen happamuutta, mikä sopii lohen kanssa tosi kivasti yhteen. Namskuja olivat, ja älyttömän helppotekoisia :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...