maanantai 7. lokakuuta 2013

Angry Birds kakku

Ystäväni pojan syntymäpäivää juhlittiin viikonloppuna ja sain tehdä juhliin kakun. Kakkutoiveena oli punainen Angry Birds ja sisälle toivottiin mansikkatäytettä. Kyseessä oli ensimmäinen tekemäni Angry birds-hahmo ja hieman jännitin etukäteen miten onnistun. Lintu oli kuitenkin yllättävän helppo tehdä ja olenkin kakkuun tyytyväinen, vaikka pieniä kauneusvirheitä onkin havaittavissa. Täytteeksi tein vastaavanlaisen mansikkamoussen kuin aiemminkin, mutta tällä kertaa korostin mansikan makua lisäämällä sitä hieman enemmän täytteeseen sekä kostuttamalla pohjat mansikkasurvoksella. Täytettä ja pohjapaloja jäi juuri sen sen verran yli, että pääsin maistelemaan miltä kakku maistui. Oli mielestäni todella hyvää ja sai kiitokset ja kehut myös ystävältäni! :)






Marsipaanilla kuorruttaminen oli mulle uusi juttu, eikä se sujunut yhtä näppärästi mihin valkosuklaamassalla olen tottunut. Marsipaani tuppasi repeytymään helpommin. Tämän takia linnun sivustaan tuli pieni vekki. Lisäksi nokka ei ehtinyt kuivahtamaan tarpeeksi vuorokauden aikana. Kiinnitin sen naamaan spagetin pätkillä ja ilmeisesti vähän liian kovakouraisesti sillä se sai linnun nokan lerpattamaan :)

Kulhon yläreunan halkaisija on hieman reilu 20 cm, joten pohja on tehty vastaavan kokoiseen irtoreunavuokaan. Pohjasta kannattaa tehdä hieman normaalia paksumpi, jotta sen saa leikattua kunnolla neljään osaan. (EDIT. 26.9.2014 Sokerin määrä pohjassa oli virheellinen, nyt korjattu)

Otin pitkästä aikaa hieman vaihekuviakin kakun täyttö- ja koristeluvaiheesta. Tässä ohje.

Pohjana 5 munan sokerikakkupohja:
5 munaa
1.75 dl sokeria
0.5 dl pottujauhoja
2 dl vehnäjauhoja
0.5 tl leivinjauhetta

Täyte:
4 dl vispikermaa
150 g ranskankermaa
300 g maustamatonta tuorejuustoa
700 g kevyesti sokeroitua mansikkasurvosta
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
0.5 dl vaniljakreemijauhetta
4 rkl sitruunanmehua
4 tl liivatejauhetta

Kostutukseen:
n. 3 dl kevyesti sokeroitua mansikkasurvosta

Sokerikreemi:
100 g pehmeää voita
1 dl tomusokeria
2.5 rkl mansikkatomusokeria
1 rkl vettä

Päällinen:
n. 450 g punaista marsipaanian. 150 g valkoista kaulintamassaa

Koristeet:
Nokka sokerimassaa
Silmät kaulintamassaa
Kulmakarvat mustaa marsipaania
Nokan ja "hiusten" tukemiseen spagettia

Ohje:
Tee sokerikakkupohja edellisenä päivänä valmiiksi. Eli vatkaa munat ja sokeri liki valkoiseksi vaahdoksi. Siivilöi joukkoon loput aineet samalla varovasti nuolijalla käännellen. Laita taikina irtopohjavuokaan ja paista 175 asteessa n. 30-35 minuuttia. Anna kakun jäähytä kunnolla. Leikkaa se neljään osaan. Kelmuta sopivan mallinen kulho niin, että kelmun reunat tulevat reilusti kulhon reunojen yli. Tällättis.


Laita melkein yksi kokonainen osa kulhon pohjalle. Kuvassa on kokonainen pohja, mutta leikkasin tuon kuvanoton hieman reunoilta pois.


Tee täyte vatkaamalla kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon muut aineet liivatetta ja sitruunan mehua lukuunottamatta. Liuota liivatejauhe sitruunan mehuun, anna turvota ja lämmitä mikrossa n. 20 sekuntia, kunnes liivate liukenee. Lisää liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen.

Kostuta pohjakerros mansikkasurvoksella ohuelti. Kaada päälle täytettä. Laita seuraava pohjalevy (kokonaan tai melkein kokonaan, riippuu kulhon koosta), kostuta mansikkasurvoksella ja kaada täytettä päälle. Ehdein laittamaan toisen pohjapalan kulhoon ennen kuvan ottamista, mutta seuraava tuli otettua sitten täytteenkin kanssa. Täytettä pistin tuohon päälle vielä enempi..



Jatka kunnes kulho on täynnä. Jos vaan täytettä riittää, yritä tähdätä niin, että viimeinen täytekerros ulottuu juuri ja juuri kulhon reunoille. Näin ikkääst:


Kostuta sitten vielä viimeinen pohjapalan paistopuoli (näkyy tuolla kuvassa takana ) ja laita se kostutettu puoli alaspäin täytteen päälle. Käännä ylijäävät kelmun palat kulhon kanneksi ja laita kippo jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi. Kippaa kippo nurin päin tarjoilulautaselle tai kakkupahville. Jos kakun malli ei ole tarpeeksi pyöreä, pystyy yläosaa tässä vaiheessa muotoilemaan käsin kevyesti painellen enemmän pallon muotoiseksi.

Tee sokerikreemi vatkaamalla huoneenlämpöinen voi ja sokerit voimakkaasti vatkaten miltei vaahdoksi. Vatkaa joukkoon vielä vesi. Levitä kreemiä ohut kerros kakun pintaan.

Kaulitse punainen marsipaani ohuehkoksi levyksi (n. 2-3 mm), tee sama valkoiselle massalle. Laita levyjen reunat hieman päällekäin ja leikkaa veitsellä kaarevasti molempien levyjen läpi (tätä on vaikea selittää, eikä tullu otettu kuvaakaan. Ehkä alla oleva kuva paljastaa hieman mitä ajan takaa..). Poista ylimäärät palaset ja laita levyt hieman saumakohdasta päällekäin. Kaulitse saumakohtaa kevyesti, niin kuorrutteet tarttuvat toisiinsa. Kuorruta kakku suunnilleen alla olevalla tavalla (tuommoista ryppyä punaisen ja valkoisen väliin ei tarvi jättää ;) ).


Lisää silmät ja kulmakarvat sekä kiinnitä nokka spagetipätkien avulla.


Rajaa vielä silmät ja töpsöttele mustaa väriä linnun kitaan. Mä trimmasin vielä hieman kulmakarvoja lyhyemmiks. Sit lintu on valmis :)



10 kommenttia:

  1. Tosi onnistunut kakku! Ja kiva kun olet laittanut vaihekuviakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Itsekin olen todella tyytyväinen lopputulokseen :)

      Poista
  2. Hieno kakku! :) Tekis kyllä mieli testailla noita massakakkuja. ehkä tällä viikolla saan aikaiseksi kun on muitakin kakkuhommia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tätä oli tosi kiva tehdä! Näitä massakakkuja on mukava tehdä, koita ihmeessä :) Vaikka tässäkin kakussa huomasi että massoissa on eroja. Mun ongelmana ehkä yleensä on se, että tuppaan kaulitsemaan ne liiankin ohueksi. Repeilevät silloin helpommin. Tässäkin tuo marsipaani hieman venyi enemmän mitä valkosuklaamassan kanssa touhutessa olin tottunut. Jos sen olisi jättänyt n. 1 mm paksummaksi, niin ei olisi revennyt reunalta.. Mutta tulipahan opittua taas jotain uutta, niin ens kerralla menee taas paremmin :)

      Poista
  3. Mitä on muovailumassa josta silmät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä! Hyvä kysymys! Tarkoitin sillä kaulintamassaa. Korjaankin sen heti ohjeeseen. :)

      Poista
  4. Tarkoitatko perunajauhoja pottujauhoilla vai jotain muita jauhoja joita minä en ole tavannut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheh, tarkoitan pottujauhoilla juurikin perunajauhoja :) Välillä tulee näimmä kirjoitettua murresanoilla, joten hyvä että kysyit :)

      Poista
    2. Niin vähän arvelinkin heheh

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...