lauantai 3. syyskuuta 2011

Helgan helppo omenapiirakka, maidoton



Helgan helppo omenapiirakka on netistä Helmi-fi-1.vuodatus.net-sivulta löytämäni ihanan muhkea piirakanpohjaohje. Alkuperäisessä ohjeessa on öljyä melkoisesti, joten testasin miten piirakan käy, kun öljyä ja sokeria vähennetään. Hyvää oli, eikä öljyn vaihtoa ja sokerin vähentämistä huomannut.

Ohjeesta tulee pieni pellillinen, n. puolet normaalista uunipellillisestä.

Taikina:
3 kananmunaa
2 dl sokeria
1.5 dl öljyä   
0.75 tl suolaa
2.5 tl leivinjauhetta
1 rkl vanilliinisokeria
4.5 dl vehnäjauhoja
2.25 dl nestettä (esim. omenamehua/vettä)

Päälle:
n.4 hapanta omenaa
+ melkein kokonaan 1 pienen sitruunan mehu omenanlohkojen joukkoon
+ pinnalle sokeria (n.0.5dl)                      
2.5 dl kaurahiutaleita
75 g sulaa maidotonta sinistä Keijua
0.75 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
n. 0.75 tl kanelia

Ohje:
Sekoita taikina kaikki aineet keskenään, älä vatkaa. Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille. Kuori ja lohko omenat (tai makusi mukaan muita hedelmiä/marjoja) ja sekoita niiden joukkoon sitruunamehu ja sokeri. Lado omenanpalat pohjan päälle. Sekoita kaurahiutaleiden joukkoon margariinia, sokerit ja kanelia. Ripottele omenalohkojen päälle ja laita koko komeus uuniin. Paista 180 asteessa, kunnes pinta on kauniin ruskea eli reilu puoli tuntia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...